Vuodenajat

Vuodenajat Kirjoittanut Zacharias Topelius

Kun kevät kaunis tuli,

soi Luoja lämpöisen,

maan silmästä jo suli

jääkyynel huurtehen,

taas päivän paistehessa

jo linnut lauloivat,

ja lapset lehtosessa

iloisna juoksivat.

Kun kesä saapui sitten,

ja niitty vihannoi,

maa kaunis kukkasitten

puvusta purppuroi,

me saariin soutelimme,

juoksimme metsihin,

ja marjaan kiiruhdimme,

kyll’ lysti olikin.

Syys pimeät toi päivät

ja myrskyt pauhuisat,

pois lintuset ne veivät,

pois kukat tuoksuvat;

kynnettiin maita, soita

ja viljaa puitihin;

me söimme puolukoita,

kyll’ lysti olikin.

Niin talvi tulee, tiuku

soi silloin helisten,

lystisti sukset liukuu

pääll’ lumikinosten,

ja tuli takassansa

sulosti leimuaa.

Näin talvellakin kanssa

kyll’ lapset lystin saa.

Kun hanki kyynelehtii,

niin ole riemuinen,

taas kevät kaunis ehtii,

iloa tarjoten.

Ain’ ylistele Luojaa:

kaikk’ ajat hauskat on;

Hän eloamme suojaa,

sen viepi valohon.

Luonnon kirja, 1856; J. Bäckvallin suomennos 1860; P. Cajanderin tarkistus 1886.

Lähde: Lausuntarunoja nuorelle väelle: lausuntaohjeita ja 250 lausuttavaa runoa. 1958. Neljäs painos. Toimittaneet Eero Salola ja Eino Keskinen. Somistanut G. Paaer. Osakeyhtiö Valistus, Helsinki.