Vuodenajat

Kirjoittanut Zacharias Topelius


Kun kevät kaunis tuli,
soi Luoja lämpöisen,
maan silmästä jo suli
jääkyynel huurtehen,
taas päivän paistehessa
jo linnut lauloivat,
ja lapset lehtosessa
iloisna juoksivat.
Kun kesä saapui sitten,
ja niitty vihannoi,
maa kaunis kukkasitten
puvusta purppuroi,
me saariin soutelimme,
juoksimme metsihin,
ja marjaan kiiruhdimme,
kyll’ lysti olikin.
Syys pimeät toi päivät
ja myrskyt pauhuisat,
pois lintuset ne veivät,
pois kukat tuoksuvat;
kynnettiin maita, soita
ja viljaa puitihin;
me söimme puolukoita,
kyll’ lysti olikin.
Niin talvi tulee, tiuku
soi silloin helisten,
lystisti sukset liukuu
pääll’ lumikinosten,
ja tuli takassansa
sulosti leimuaa.
Näin talvellakin kanssa
kyll’ lapset lystin saa.
Kun hanki kyynelehtii,
niin ole riemuinen,
taas kevät kaunis ehtii,
iloa tarjoten.
Ain’ ylistele Luojaa:
kaikk’ ajat hauskat on;
Hän eloamme suojaa,
sen viepi valohon.

Luonnon kirja, 1856; J. Bäckvallin suomennos 1860; P. Cajanderin tarkistus 1886.


Lähde: Lausuntarunoja nuorelle väelle: lausuntaohjeita ja 250 lausuttavaa runoa. 1958. Neljäs painos. Toimittaneet Eero Salola ja Eino Keskinen. Somistanut G. Paaer. Osakeyhtiö Valistus, Helsinki.