Voi mun kukkaistani!

Voi mun kukkaistani!

Kirjoittanut Esa Paavo-Kallio


Se oil yksi loistava aamu,
Linnut oksilla laulelivat,
Kun neitosen silmät ja haamu,
Sekä liikkehet herttaisat
Mulle riemua, riemua laitti.
Surut karkotti loitolle,
Kun purppurakukkasen taitti,
Sekä heitti sen nurmelle.
Mä riemuten kukkasen moisen
Otan, kultoa kalliimman. –
Jospa saisin sen kukkasen toisen,
Vuosikausia loistelevan!
Jopa päiviä viisi, tai kuusi
Tuo kukkanen vieressäin
Heilamoi, vaan se aina on uusi –
Uusi toivokin mielessäin.
Jokakerta kun silmäni kohtaa
Tuon kukkasen hohtelevan,
Se säihkyen. mieleeni johtaa
Aamuhetken sen autuahan.
* * *
Toki säälimätön aika
Kalmanmerkin kukkaan loi;
Nyt sen kuivamaan mä laitan –
Voi mun kukkaseni, voi!
Vaan ei tummu Rannan kukka,
Ilomieli-vilvakka –
Himmeniskö, kohtais hukka
Ihaelma-onnea!
Kuivuneena kukkaseni
Aartehena säilytän,
Aatekuva-ihanteeni
Sydämmeeni kätkeän.


Lähde: Paavo-Kallio, E. 1883: Rikkaruohoja. I. Jyväskylä.