Voi kansani voi

Kirjoittanut Matti Kurikka


Voi kansani miehekäs lahjakas sie!
Min mainehen sullekin varannut lie
tulevaisuuden kohtalo, vuossatain tie?
Ylös päivähän päin vai yöhön se vie?
Sun tähtesi Väinämö maailman loi,
jo kätkyes’ vieressä kantelo soi.
Sun kohtalo Suomenniemelle toi
sekä kaikkea antoi, min suinkin voi.
Nyt tuomesi tuoksuu ja kukkia luo
sen mehua luonnon hengetär juo. –
Mut miltäpä näyttää tuomesi tuo?
Mun tarkempaa silmätä suo.
Ei lehtiä siinä, ei urpuja, ei,
vaan madot ne varrelta urpuset vei.
On loisia puussa, ne mahlajan juo,
ei tuoksuvan tuomen ne varttua suo.
Ei kukkien kasvi voimia saa,
vaan varsi se oksia kasvattaa.
Mun kansani varresta huolivi ken?
Se kuihtuvi kuorissa loisien.
Nyt, Suomeni, uhkuvi järvet ja maat,
sa koskien partaille tehtaita jaat
ja poikasi, tyttösi kouluhun paat.
Opinkäynehet tieteitä penkoavat.
Vaan suotta sun porvarisi rintahan lyö.
Ja turhat on parhaiten miestesi työ,
kun voimat työmiestesi loiset syö,
kun oppinut tuntonsa rahasta myö.
Mut siltä ei synkkä toivottomuus
työmiehiä valtaa, aikapa uus
pois karsivi loiset, ne loppuun syö.
Niin koittavi aamu ja poistuvi yö.
Nyt pystyhyn veikko, käy taistohon siis!
Työvoimasi nylkijät vieköön hiis!
Toki kerran tuomesi varttua saa
ja uusia oksia kasvattaa.


Lähde: Käy eespäin: valikoima suomalaista työväenrunoutta. 1957. Toimituskunta Hilkka Ahmala – Toivo S. Järvinen – Vihtori Laurila – Arvo Paasivuori – Raoul Palmgren – Maija Savutie – Olavi Siippainen – Arvo Turtiainen – Heikki Välisalmi. Tammi, Helsinki.