Virta
Virta. (Mukaama Ruottin kielestä.) Kirjoittanut Pietari Ticklén |
- Istuin kerran kalliolla
- Ruijan Tunturin tasalla,
- Kattoin lasta kapalosa
- Kivisesä kätkyesä
- Kovan kalloin lovesa.
- Imi pilven pisaroita,
- Särpi sumun siemeniä.
- Semmoisen Sumun sikiän
- Sen on pilvi puottanunna,
- Taivahan talon Emäntä.
- Tuosta kasvo, tuosta kostu,
- Tuosta pääsi pyyliäksi;
- Eipä ty’y tuutuhunsa,
- Eikä kärsi kehtoansa.
- Lähti laksohon loristen;
- Siell’ on kukka, siellä koivu
- Siellä marja, siellä maja
- Maata leuvosa levosa.
- Eipä huoli’ helpehistä,
- Mieli mettähän pysähy’.
- Tuoll’ on avarat asunnot,
- Lakealla lavealla.
- Sinne kulki kiirehesti,
- Sinne pauhaten pakeni
- Lakson pienen pimennosta.
- Vaikka kasvo kukkasisa,
- Vaikka varjosa eneni;
- Ei pysy’ pimentolasa,
- Eikä vaivu vihannolle
- Leivoisten leposialle,
- Vaapsiaisten vuotehelle.
- ”Tuonne lähen lakealle
- ”Kyliä kylvettämähän,
- ”Kaupunkeja kattomahan.
- ”Tulkaapa toverit kansa,
- ”Saman äitin synnyttämät!
- ”Tule luolasta loristen,
- ”Tule’ korven kommakosta
- ”Kohiseva kotolainen!
- ”Tule’ rotkosta Rämäkkä,
- ”Tule’ Luoma louhikosta!
- Nuin se norona lirisi,
- Nuin se luomana lorisi;
- Jopa kohisi kovasti
- Purona putouksisa.
- Viimmein veljesten keralla
- Jopa joutuupi joeksi.
- Nyt on korpi kaaettava,
- Kari kova kaivettava,
- Murto myllermöitettävä.
- Eipä estä’, ei piätä’
- Meren lasta määrättömän,
- Pilven pitkän kantamata,
- Eipä mettä eikä murto
- Eikä vuori eikä vaara.
- Louhun laajan kommakoista;
- Huuhkaja se huuhatellen
- Kuusen kaatuvan nenästä,
- Pesästänsä pimiästä,
- Pakeni pahoilla mielin.
- Susi lieto, lammas-surma,
- Ulos kummun ullakosta.
- ”Sinne jäi sikiä joukko,
- ”Siellä virta viruttaapi,
- ”Pilven poika piteleepi.
- Toverinsa havattua,
- Veljensä, vetiset pojat,
- Pääsi puhki pahat palkat
- Pauhaten voiman pakolla.
- Tuolla tuli tyeneksi,
- Lauhaksi lakeammalla,
- Leveällä lempeäksi,
- Kymeksi kyettyänsä,
- Virraks virkustuttuansa.
- Jouvuit jouhtenet parihin,
- Hait hanhet ihanata;
- Tuota suorsat suosittelit,
- Haapanat haluttelivat.
- Eipä huoli haapanasta
- Eikä suorsan suosiosta,
- Jouva’ jouhtenen parihin.
- Nuille ilman naurahellen
- Nuori Sankari samosi
- Tasasesti taaemmaksi.
- Kuun se kuvas kalvosansa,
- Päivän pyörän pohjasansa,
- Auringon avaran valon.
- Anto niemille nimensä,
- Mainittavan maisemille,
- Kaunihille Kaupungeille.
- Täällä huuhto hiljaksensa,
- Lystiksensä lakeata;
- Tuolla kylvetti kyliä;
- Vilposilla virroillansa;
- Täällä kasto kaupungeita,
- Tuolla linnoja liotti.
- Sitten venehet veteli,
- Siirteli suuret alukset,
- Koukku-Keuloja kuletti.
- Eipä innosa elänyt,
- Voitettua voitettavat;
- Ilman hiihti hiljaksesti,
- Vakasesti vaelteli.
- Tätä kiitti kaukalainen
- Tätä lähinen ylisti.
- Täsä taivas tähtiänsä
- Kuvaileepi kiiltäviä.
- Viimmein kulki kunnialla
- Meren luokse määrättömän,
- Jonka ei sininen siinnä’
- Mettä aaltoin ylitte.
- Siinä näki suurempansa,
- Siinä haltian havaitti.
- Se on pilven paisuttanna,
- Pilvi pojan synnyttännä.
- Siihen vaipuin valahti
- Ikuisen Isän sylihin,
- Tiensä tietämättömäksi,
- Matkan muistamattomaksi.
– –?
Lähde: Oulun Viikko-Sanomia -lehden vuosikerta 1831, 8. lokakuuta s. 2–3. [Tekstikorpus]. Kotimaisten kielten tutkimuskeskus, Helsinki. Viitattu 27.12.2006. Sisältyy kokoelmiin 1800-luvun korpus: Oulun Viikko-Sanomia, vuosikerta 1831. Saatavissa osoitteesta http://kaino.kotus.fi/korpus/1800/meta/ovs/ovs_1831_rdf.xml.