Virsi syksyllä

Virsi syksyllä.
(Lähetetty.)
Kirjoittanut Kustaa Adolf Saxbäck


Jo kiiruhtava kulkuaan
Nyt armas aurinkoinen,
Hidas on kohta koittamaan
Ja kylmänkin valoinen.
Pois jääpi aika ihana;
Nyt paisuu myrskyin pauhina
Ja sadesarjat paatuu.
Viimeinen kukka kallistuu,
Pois puitten puku kellastuu,
Vilusta maaksi maatuu.
Pois riisuttu on pellosta
Kaunistus kullan lainen.
Taas luonto syksy-puvussa
Lepää, on laantuvainen.
Alitse merien ja maan
Asuntopaikkaan parempaan
Taas lintuin lauma lentää:
Ja Luoja on he saattava.
Evään myös heille antava:
Hän yksin tarpeet täyttää.
Ja meitä talven majoissa
Se armas Isä hoitaa;
Ja meitä Herran huomassa
Se sama armo kohtaa.
Pimiäkään ei peljätä,
Ei öitten kylmyys, ei hätä;
Jumala itse poistaa
Pois vaarat vakaan majoista,
Ja antaa hurskaan huoneessa
Armonsa päivän paistaa.
O Jumala! täm’ aikamme
Päivänsä pian päättää;
Ja mitä me nyt kylvämme,
Me silloin saamme niittää:
Meit’ auta, että vanhana
Nuhteetta, kuin myös nuorena,
Kuormamme voimme kantaa;
Ann’ elon syksyn surutta,
Kevääksi kerran muuttua,
Jok’ ijäist’ iloo antaa.

[Kustaa Adolf] – [S]ax[bäck] –


Lähde: Oulun Viikko-Sanomia 27.10.1855.