Virgilion Bucolica: Kahdeksas Ecloga

Kahdeksas Ecloga.
Pharmaceutria.
Kirjoittanut Vergilius

Paimenten Damonin ja Alphesiboeon laulua, joitten kilpailemista hehkonen, unhottain nurmikkonsa, ihmetteli, joitten laulun tähden ilvekset joutuivat ymmälle ja virrat muuttuivat juoksussaan ja levähtivät: Damonin ja Alphesiboeon laulua aijon kertoilla. Sinä, joka jo lasket sivute joko väkevän Timavon kallioita taikka purjehdit ohite Illyrian meren rantoja! Tulleeko koskaan se päivä, jona saan laulella urotöitäsi? Tulleeko koskaan se päivä, kun saan ympäri koko maanpiirin sinusta levitellä laulujani, jotka yksinään ovat mahdolliset kantamaan Sophoclen kothurnoa (ylhäistä lausetapaa). Sinusta on lauluni alku; sinuun se loppukoonki. Ota siis vastaan ne laulut, jotka olen alkanut käskystäsi; ja salli tämän muratin kierrellä voitollisen laakerin välite ohimoittesi ympäri. Yön kalpia pimeys oli tuskin luopunut taivaalta, jolloin yökaste hennossa nurmessa on mieluisin karjalle, kun Damon, nojauten siliätä sauvaansa vasten, alkoi täten:

Damon.

Kointähti! Ilmesty jo ja tuo armas päivä myötäsi, sillä aikaa kun minä, petettynä Nisan kelvottomalta rakkaudelta, valitan onnettomuuttani ja viimeisellä hetkelläni, kuolemaisillaniki, huutelen jumaloita avukseni (ehkä en mitään ole hyötynyt ottamastani heitä todistajiksi). Huiluni! alota kanssani Maenalilaisia värsyjä. Maenalus kasvaa aina heläjävää metsikköä ja kaikkuvia petäjiä; ainian kuulee se paimenten rakkauden-lauluja ja Pan’ia, joka oli ensimäinen, joka ei suvannut ruokoin olevan joutilaina. Huiluni! alota kanssani Maenalilaisia värsyjä. Nisa annetaan Mopsolle. Mitä me rakastajat emme saane odottaa? Kohtapa valjastettaneen aarnia yhteen hevoisten kanssa; ja arkaluontoiset metsäkauriit tullevat joskus toiste koirain parissa juoma-astioille. Mopsus! leikkele uusia sälöjä soitoksi; vaimoa tuodaan kotiisi. Varistele pähkinöitä, sulhanen! Jo iltatähti jättää Oetan, mieliksesi. Huiluni! alota kanssani Maenalilaisia värsyjä. Kylläpä nyt olet kelpo miehellä, kun halveksit kaikkia muita, kun vihaat huiluani ja vuohiani ja puuhkeita kulmakarvojani ja pitkää partaani, etkä usko kenenkään jumalan huolivan kuolevaisten asioista. Huiluni! alota kanssani Maenalilaisia värsyjä. Ollessani hoitajanasi näjin sinun pienenä puutarhoissani äitisi kanssa poimivan yökasteellisia omenoita. Silloin oli toinen vuoteni yhdennestä-toista (se on: kolmastoista vuosi) alkanut, ja jo yletyin maasta koskettelemaan hauraita oksia. Heti kun näjin sinun: oi, kuinka tulisesti rakastuin, oi, mikä huimuus minun tavotti! Huiluni! alota kanssani Maenalilaisia värsyjä. Nyt tiedän, mikä Rakkaus on. Tmarus taikka Rhodope taikka äärimmäiset Garamantit ovat kovissa kallioissaan synnyttäneet tuon pojan, joka ei ole meidän sukua ja verta. Huiluni! alota kanssani Maenalilaisia värsyjä. Hirmuinen Rakkaus opetti äitin tahraamaan kätensä poikainsa verellä. Ja julma olit sinäki äiti. Mutta oliko äiti julmempi, vai tuo jumalaton poikako? Jumalaton on poika, mutta julma olit sinäki, äiti! Huiluni! alota kanssani Maenalilaisia värsyjä. Nyt susi itsestään paennee lampaita; nyt kova tammi kantanee kultaisia omenoita; nyt leppä kasvanee narcissia; nyt tamariskin kuori hikoillee lihavata merikiveä; nyt tarhapöllö kilpaillee joutsenten kanssa; nyt Tityrus lienee Orpheon vertainen, Orpheus metsissä, Arion delphinein keskellä. Huiluni! alota kanssani Maenalilaisia värsyjä. Muuttukoon kaikki vaikka syväksi mereksi. Hyvästi metsät! Mereen aijon syöstyä korkian vuoren kukkulalta. Ota tämä lauluni kuolevan viimeisen lahjan asemesta. Huiluni! jo herkeä, herkeä laatimasta Maenalilaisia värsyjä. Näin lauloi Damon. Mutta sanokaat, Pieridit, mitä Alphesiboeus vastasi; sillä kaikkia emme osaa kaikki.

Alphesiboeus.

Tuo vettä ja sido villainen nauha tämän alttarin ympäri. Sytytä lihavia pyhyyden yrttiä ja parasta suitsutusta, että noita-konsteilla koettaisin kääntää rakastettuni taidolta pois. Tässä ei muuta puutu kuin loihtoja. Tuokaat, loihtoni, tuokaat Daphnis kaupungista kotiin. Loihtorunot kykenevät saamaan kuunki taivaalta alas. Loihtosanoilla Circe muutti Ullyssen kumppalit. Loihtimalla saadaan kylmä käärmeki niityllä halkeamaan. Tuokaat, loihtoni, tuokaat Daphnis kaupungista kotiin. Nämät kolmikertaiset langat kolmesta eri väristä sidon ensin ympärillesi, ja Daphnin kuvan kuljetan kolmasti tämän alttarin ympäri; sillä jumala rakastaa paritonta luku-määrää. Tuokaat, loihtoni, tuokaat Daphnis kaupungista kotiin. Sido, Amaryllis, kolme solmua kolmesta eri väristä. Sido vaan, Amaryllis, ja sano: ”minä sidon Venus’en kahleita.” Tuokaat, loihtoni, tuokaat Daphnis kaupungista kotiin. Niinkuin tämä savi kovettuu ja niinkuin tämä vaha sulaa yhdessä ja samassa tulessa, niin tehköön Daphniski minun rakkaudestani. Varistele jauhoja ja sytytä hauraat laakerit maapihkalla. Kova Daphnis polttaa minua; minä poltan tämän laakerin Daphnin päällä. Tuokaat, loihtoni, tuokaat Daphnis kaupungista kotiin. Polttakoon niin kova rakkaus Daphnia kun se on, koska nääntyvä hehko metsälaitumilla ja korkeilla lehtomailla etsii sonnia ja kuihtuneena kaatuu puron varrelle viheriään kahilikkoon eikä muistakaan paeta kolkkoa yötä. Semmoinen rakkaus saakoon Daphnissa vallan, elköönkä olko minulla huolta hänen parantamisestaan. Tuokaat, loihtoni, tuokaat Daphnis kaupungista kotiin. Nämät vaatteet tuo uskoton muinen jätti minulle rakkaiksi panteiksi itsestänsä; ja nyt uskon ne sinulle, maa, pannen ne kynnykseni alle. Näiltä panteilta vaadin minä Daphnia. Tuokaat, loihtoni, tuokaat Daphnis kaupungista kotiin. Nämät ruohot ja nämät myrkyt Moeris itse kokosi minulle Pontosta ja antoi minulle. Niitä kasvaa enimmältä Pontossa. Niitten avulla näjin minä Moerin usein muuttuvan sudeksi ja kätkeyvän metsikköihin, usein kutsuvan hahmuja ulos haudan syvyydestä sekä muuttavan kylvetyn viljan toiseen paikkaan. Tuokaat, loihtoni, tuokaat Daphnis kaupungista kotiin. Kanna, Amaryllis, tuhkat ulos. Heitä ne pääsi ta’a juoksevaan veteen eläkä katso takasi. Niillä aijon ahdistella Daphnia, joka ei huoli mitään jumalista, ei loihdoista. Tuokaat, loihtoni, tuokaat Daphnis kaupungista kotiin. Katso, kuinka poro, sillä aikaa kun viivyttelen viedä sitä pois, itsestänsä on tarttunut alttariin leimuavalla liekillä. Merkitköön se hyvää! Jotaki se merkitsee, vaikka en tiedä mitä, ja Hylax haukkuu kynnyksellä. Pitääkö minun uskoman? Taikka kuvaavatko rakastelijat itsellensä turhanpäiväisiä? Säästä, jo säästä, loihtoni! Jo tulee Daphnis kaupungista.