Vilaus tulevaisuutta

Vilaus tulevaisuutta

Kirjoittanut Gustaf Fröding


Päivä kiitäin entää,
Eeden on se tähti,
minne päivä lentää
tietään valoisaa;
maa se mukaan lähti
päivän taipaleille:
saapuu kevät meille,
talvi katoaa.
Uhkuu elinnesteet,
luonnonvoiman lailla
murtain entis-esteet,
joissa kiduttiin.
Lämpöön napamailla
ikijäät jo suli;
kotiin maa nyt tuli
Eeden-valkamiin.
Eeter-aalto valuin,
pois ne ajat huhtoi,
jolloin riettain haluin
nähtiin alaston;
ruumiit, joita ruhtoi
raihnaus taudin vaivoin,
nousten sineen taivoin,
nuoret, uljaat on.
Pois siis verhot luokaa
hävynhuntuin arkain,
leyhkäin vienoin suokaa
viehtää hipiää!
Mitä kaihdat varkain,
kainoksut kuin likaa,
luotiin ilman vikaa,
ja se puhtaaks jää.
Kultaa mieles halaa? –
Niinpä kerää tuota;
kädestäs voit valaa
runsautta taas.
Katsos kultavuota:
riemuun, loistoon luova
on sen säihkejuova
rakkaan mielimaas!
Valta lie ja maine,
valtikka sun vaalis? –
Voita, minkä vainen
sielus kantaa voi!
Seppel uljaan saalis
on, kun voitit maalis,
valtikan, min vaalis
kätees lujaan toi.
Johtoon viettein rajuin,
joita muinoin surit,
tyynnä jää ja tajuin
käskyiks lain ne nää!
Synnit, syyt ja kurit
ei sua enää tapaa,
elon voima vapaa
kahleettomaks jää.
Maljat, joista, kaihtain,
muinoin hoivaa hait sa,
riemuun hetkeks vaihtain
päiväin pakot nuo,
kun niin, rikkoin lait, sa
pyrit onnes ohjaan,
nyt ne syvään pohjaan,
täysin rinnoin juo!


Lähde: Fröding, Gustaf 1915: Valikoima runoja. Suomentanut Valter Juva. Kustannusosakeyhtiö Otava, Helsinki.