Vilaus tulevaisuutta

Vilaus tulevaisuutta Kirjoittanut Gustaf Fröding

Päivä kiitäin entää,

Eeden on se tähti,

minne päivä lentää

tietään valoisaa;

maa se mukaan lähti

päivän taipaleille:

saapuu kevät meille,

talvi katoaa.

Uhkuu elinnesteet,

luonnonvoiman lailla

murtain entis-esteet,

joissa kiduttiin.

Lämpöön napamailla

ikijäät jo suli;

kotiin maa nyt tuli

Eeden-valkamiin.

Eeter-aalto valuin,

pois ne ajat huhtoi,

jolloin riettain haluin

nähtiin alaston;

ruumiit, joita ruhtoi

raihnaus taudin vaivoin,

nousten sineen taivoin,

nuoret, uljaat on.

Pois siis verhot luokaa

hävynhuntuin arkain,

leyhkäin vienoin suokaa

viehtää hipiää!

Mitä kaihdat varkain,

kainoksut kuin likaa,

luotiin ilman vikaa,

ja se puhtaaks jää.

Kultaa mieles halaa? –

Niinpä kerää tuota;

kädestäs voit valaa

runsautta taas.

Katsos kultavuota:

riemuun, loistoon luova

on sen säihkejuova

rakkaan mielimaas!

Valta lie ja maine,

valtikka sun vaalis? –

Voita, minkä vainen

sielus kantaa voi!

Seppel uljaan saalis

on, kun voitit maalis,

valtikan, min vaalis

kätees lujaan toi.

Johtoon viettein rajuin,

joita muinoin surit,

tyynnä jää ja tajuin

käskyiks lain ne nää!

Synnit, syyt ja kurit

ei sua enää tapaa,

elon voima vapaa

kahleettomaks jää.

Maljat, joista, kaihtain,

muinoin hoivaa hait sa,

riemuun hetkeks vaihtain

päiväin pakot nuo,

kun niin, rikkoin lait, sa

pyrit onnes ohjaan,

nyt ne syvään pohjaan,

täysin rinnoin juo!

Lähde: Fröding, Gustaf 1915: Valikoima runoja. Suomentanut Valter Juva. Kustannusosakeyhtiö Otava, Helsinki.