Viipurin linna (Eerola)

Viipurin linna. Kirjoittanut Eero Eerola

Missä päättyy Suomenlahti,

siinä seisoo Suomen vahti

saarikallioillaan.

Nousee vuosisatain yöstä,

uhoo uljahasta työstä

taattoin harmajitten.

Puhuu Knuutinpojan henki,

tietää Tott ja Posse senki:

täss’ on rautaa raja.

Puunsi punaa rannan hiekka,

välkkyi keihäs, iski miekka

suora käyrää vasten.

Ulvoi uhka, vankui meri,

värjäeli miesten veri

aallon vaahtopäitä.

Itä länttä, länsi itää

vastaan vahtiansa pitää.

Suomi huokaa alla.

Valtaherrat vieraat ovat,

vieraan käskyt kolkot, kovat.

Suomi huokaa alla.

Kerran suuttuu kontioki:

aika tullut on jo toki

talven alta nousta.

Päästää pitkän ulvahduksen,

paiskaa pirstaleiksi uksen,

astuu vapauteen.

Katkoo poikki kahlehensa,

ottaa oman ohjaksensa,

oman suunnan suoran.

Missä päättyy Suomenlahti,

siinä seisoo Suomen vahti

saarikalliollaan.

Nostaa ylvään, vanhan päänsä,

pitää kylmän, vanhan jäänsä,

miettii mielessänsä:

Täss’ ei surku, suru auta,

auttaa yksin raskas rauta,

tahdon tarmo, teräs.

Yksi vielä yli muiden:

Juman joiku, salmen suiden

kautta kantavainen.

Siin’ on luotteet lujimmaiset,

siin’ on taiat takimmaiset:

Väisty älä milloin!

Niin se käskee Suomen lukko,

niin se valat vaatii Ukko.

Niin se kestää Suomi.

Lähde: Eerola, Eero 1930: Kuokka, miekka ja auringon armo: isänmaallisia runoja. Forssan kirjapaino o. y., Forssa.