Viimeisten tapausten opetuksia erittäinkin naisille
| Viimeisten tapausten opetuksia erittäinkin naisille. Kirjoittanut Hilja Pärssinen |
Jo aikoinaan aavistimme, että maassamme vanhoillisten naisliikkeen ystävät eivät sovi meidän kanssamme samain puitteiden sisäpuolella toimimaan. Hienoston puolella lähestyttiin hiukan, vain silmien lumoksi, työläisnaisia, siten että heitä kehoitettiin ottamaan osaa helsinkiläiseen naisten äänioikeuskokoukseen. Lieneekö sitten maaseutulaisia porvarillisia naisyhdistyksiä myös mukaan nykäisty, en tiedä, vaan pientä pirinää syntyi heidän keskuudessaan. Yksin kaukainen Kajaani, tuo Betlehem, Juudan pienoisin, päästi äänen julkisuuteen. Olen vieläkin sitä mieltä, että työläisnaiset maaseutukaupungistamme tekivät viisaimmin kun pysyivät ”vertaistensa” keskellä ja antoivat pankkityökkinäin sekä kylläisten rouvien yksinään osoittaa, mitä heistä lähti. Niinpä Sortavalassakin kuului heillä oleen kokous, joka muodostui sangen tyyneeksi, sillä kaikki katselivat toisiinsa ja arvelivat, kuka nyt suun avaisi. Joku naisylioppilas kuului sitten tätinsä korvaan kuiskutelleen jotain ja tämä pelvolla sitten meiningin tulkiksi.
Näin meille kertoi eräs, joka oli läsnä ja tuskinpa hän paljoa liijoitteli.
Emme suinkaan moiti, että porvarilliset naiset nostivat myös keskustelua äänioikeus-asiasta. Olisimme vaan suoneet, että he jo aikoja sitten olisivat jotain asian eteen tehneet ja soisimme, että he jatkuvasti toimisivat. Hyvähän se on, että sielläkin päin vaaditaan.
Mutta suotanee meille vapaus taaskin palata asioita omalta kannaltamme tarkastelemaan. Emme nähkääs uskoneet, että yläluokan naiset äänioikeus-asian ajamiseksi samaa kuin me tarkoittavat. Ja nyt olemme siitä saaneet todisteita. Katsotaanpa, mille kannalle Hilda Käkikoski asettui äänoikeuskokouksessa.
Ensiksikin ”pyydetään” muka äänioikeutta eikä vaalikelpoisuutta. Naineet naiset syrjäytetään ja hyväksytään samat perusteet kuin miehillä siis tulosensus.
Kysymme nyt, mitä me työläisnaiset tällä voitamme. Vai onko meidän pönkitettävä kapitalistista järjestelmää tahtomalla ääniä vastustavan luokan naisille ja suostuttava sensuksen kautta supistamaan miehiemme ja luokkaveljiemme äänioikeutta. Ei kiitoksia! Kyllä sellaisien pyyntöjen takana saavat seista vaan herrasneidit ja niistäkin ”vanhoillisimmat”. – Mitä naineiden naisten asemaan tulee, on tosiaan jo kamalaa, että perheen äidit työnnettäisiin ”mielipuolisten ja lasten” rinnalle, kuten sattuvasti on sanottu. Vai tahdottaisiinko moisilla suluilla edistää pyhää ”celibaattia”.
Edellä arvosteltu rutivanhoillinen kanta onkin jo työläisnaisilta mainitussa kokouksessa saanut kuulla kunniansa. Jos taasen yhteisen keskustelun kautta on ilmennyt, että esim. Unioonin piirissä on aineksia, jotka asettuvat yleisen, yhtäläisen ja välittömän äänioikeuden, naisten vaalikelpoisuuden ja yksikamarijärjestelmävaatimuksen kannalle, niin ovat he silloin todellisia liittolaisiamme ainakin siihen saakka, kun äänioikeus on saavutettu. Sitten tulee astumaan esille taloudellisia kysymyksiä joissa miehet jakautuvat, sillä äänioikeushan ei ole mikään päämäärä, vaan ainoastaan keino, joka antaa meille mahdollisuuden vaikuttaa asiain johtoon.
Lyhyesti siis, olemme taas saaneet todisteen siitä, mitenkä erilainen taloudellinen ase on luonut vastakkaisen ajatustavankin proletariaatin ja valtaluokan naisille. Tästä johtuu, että naiskysymyskin näille kahdelle ryhmälle merkitsee vallan eri asioita.
Meille on jo voitettu kanta tuo sukupuolitaistelu, josta valtaluokan naiset vielä niin kaunissanaisesti puhuvan. Me tahdomme äänioikeutta auttaaksemme koko kärsivää köyhälistöluokkaa. Me tahdomme taloudellista vapautta ja kehityksen mahdollisuutta kaikille ja senvuoksi taistelemme käsikädessä niiden kanssa, joilla on tämä päämäärä – s. o. työmiesten. Yläluokan naisilla on, kuten he vähitellen sen tuntemaan oppivat, samat etuoikeudet miespuolisten luokkaveljiensä kanssa. Ja näitä kiiruhtavat he puoltamaan, josta johtuu, että me kumminkin lopulla seisomme vastakkain ja naiskysymys häviää.
En tällä tahdo kumota sitä historiallista tosiasiaa, että naiskysymys aikanaan on tuottanut edistysaskeleita. Se on tehnyt mahdolliseksi naisten opinnoimisen j. n. e.
Mutta palataksemme äskeisiin tapahtumiin, sietää erittäin puhua niistä ajatuksista, joihin Voikan lakko on meitä johtanut. Luulisipa nyt jos koskaan kaikilla ”naiskysymyksen” ajajilla hiusten nousseen pystyyn kuullessa Schmitzin pyöristyttävää menettelyä. Mutta mikään ei sitä todista. He eivät ole minkäänlaista vastalausetta julkisuudessa lausuneet. Näyttää, kun ei asia heitä koskisi. Yksi heistä Vera Hjelt on ryhtynyt totuutta peittämään ja vaieten katselevat muut tätä. Onko siis sittenkin ollut korulauseita kaikki ne kauniit sanat, mitä sieltä päin on m. m. viime talvena siveellisyysasiasta sanottu? tarkoittaako sen luokan siveellisyyspyrintö vaan sitä, että he säilyisivät. Tarkoittaako heidän prostitutsioonin vastustaminen vaan yläluokan suojelemista pahalta tartunnalta? Näitä pahoja luuloja herää mieleen, kun on nähty se välinpitämättömyys, joka yläluokan naisissa Voikan lakon johdosta vallitsee.
Muistan, kuinka aikoinaan, kun oli kysymys keuhkotautisten parantolan rakentamisesta Punkaharjun Takaharjulle, nousi vastalauseita tätä muka isänmaamme suloisimman paikan saastumista vastaan. Mutta voi? Missä nyt on puhtauden puoltajat?
Ne ovat työläisriveissä. Ja toivokaamme, että Voikan lakko on tehnyt voimallisempaa, todellisempaa siveyden tunteen herätystä, kuin kaikki keskustelut. Se on avannut silmiä näkemään työväen aseman kaikilta puolilta. Se on herättänyt voimakasta vastakaikua yksin niissäkin, jotka kiusauksiin ovat sortuneet. Se antaa myös uskoa ja toivoa siitä, että sortuneille on nousemus mahdollinen. Se nousemus käy yhteisvoimin!
Lähde: Työmies 16.11.1904.