Viimeiselle

Viimeiselle. Kirjoittanut Katri Vala

Avaa nääntyvä suusi

ja huuda!

Kaikki on mennyt!

Aurinko on painunut viimeisen kerran

surkeana, sammuneena.

Maa on kukkinut viimeisen kerran.

Nauru on kuollut.

Viimeiset kyyneleet virtaavat tukehtuvana purona.

Kaikki ovat kuolleet.

Olet vain sinä,

viimeinen lapsi,

ja sammuva elämäsi!

Mutta vielä sinä elät!

Avaa nääntyvä suusi

ja huuda – ulvo!

Kaikkien niiden tuskaa,

jotka ovat edelläsi menneet.

Kaikkien niiden vihaa,

joita ei enää ole.

Kaikkien niiden kaipuuta,

jotka turhaan ojentelivat käsiään,

joiden tomua ja nimeä ei kukaan tunne!

Niin syöksyköön Maa mustana,

radaltansa eksyneenä,

koska aurinkoa ei enää ole,

syöksyköön läpi avaruuden!

Kenties se vie sinut ja huutosi

sen Suuren luo,

jonka tahdosta me olimme!

Avaa nääntyvä suusi ja huuda,

sinä viheliäinen kipinä

sammuneesta elämäntulesta!

Vie hänelle, Tuntemattomalle

itkumme ja uhmamme

ja ikuinen kirouksemme,

meidän, joiden tomua ja nimeä ei kukaan tunne!

Lähde: Vala, Katri 1924: Kaukainen puutarha. Werner Söderström Osakeyhtiö, Porvoo.