Viimeiselle.

Kirjoittanut Katri Vala


Avaa nääntyvä suusi
ja huuda!
Kaikki on mennyt!
Aurinko on painunut viimeisen kerran
surkeana, sammuneena.
Maa on kukkinut viimeisen kerran.
Nauru on kuollut.
Viimeiset kyyneleet virtaavat tukehtuvana purona.
Kaikki ovat kuolleet.
Olet vain sinä,
viimeinen lapsi,
ja sammuva elämäsi!
Mutta vielä sinä elät!
Avaa nääntyvä suusi
ja huuda – ulvo!
Kaikkien niiden tuskaa,
jotka ovat edelläsi menneet.
Kaikkien niiden vihaa,
joita ei enää ole.
Kaikkien niiden kaipuuta,
jotka turhaan ojentelivat käsiään,
joiden tomua ja nimeä ei kukaan tunne!
Niin syöksyköön Maa mustana,
radaltansa eksyneenä,
koska aurinkoa ei enää ole,
syöksyköön läpi avaruuden!
Kenties se vie sinut ja huutosi
sen Suuren luo,
jonka tahdosta me olimme!
Avaa nääntyvä suusi ja huuda,
sinä viheliäinen kipinä
sammuneesta elämäntulesta!
Vie hänelle, Tuntemattomalle
itkumme ja uhmamme
ja ikuinen kirouksemme,
meidän, joiden tomua ja nimeä ei kukaan tunne!


Lähde: Vala, Katri 1924: Kaukainen puutarha. Werner Söderström Osakeyhtiö, Porvoo.