Viimeinen yö

Viimeinen yö. Kirjoittanut Kaarlo Uskela

Mä tahdoin hellästi puristaa

sua vielä rintaani vasten,

sun yhden yön viel’ omistaa

ja helliä äitinä lasten.

Mä tahdoin sydämes sytyttää

viel’ lemmenliekkeihin kuumiin.

Sain suutelon kylmän niinkuin jää

ja jäykän, kuollehen ruumiin.

Et herännyt henkiin – kiveen ei

voi sytyttää sydämen tulta.

Kun ryövärijoukko mun vangiksi vei,

vei perkele sielun sulta.

Tein kanssasi viimeisen villin työn:

sain syliini syntisen lihan.

Tää yhteinen viettomme viimeisen yön

oli leikkiä lemmen ja vihan.

Sä köyhyyden tähden hylkäsit mun,

vaan kerran sun ostaa jaksan.

Jo seuraavan kerran kun tapaan sun,

sun lempesi rahalla maksan.

Lähde: Uskela, Kaarlo 1921: Pillastunut runohepo: runoja. Työväen Sanomalehti Osakeyhtiö, Helsinki.