Viimeinen malja
Viimeinen malja. Kirjoittanut Juhani Siljo |
- Ma muistan linnan valkean,
- veen luona, metsän saartaman
- ja vehmaan nurmikon.
- Sen rantaan läikkyi ulapat
- ja haahdet kullanhohtavat
- toi aarteit’ auringon.
- Sen ympärillä suven maan
- ma muistan nuoren, riemukkaan,
- eloa sykkivän.
- Se iloks ihmismielen vain
- loi ilmi ihmeet unelmain
- ja hurmat elämän.
- Ma muistan armaan kaunoisen,
- kuin tuoksu tuoreen keväimen,
- kuin merten kimallus.
- Muut kalliit muistan, hymyt nään,
- ne väikkyy, katoo hämärään
- kuin rinnan huokaus.
- – Ma olin linnan valtias.
- Mut olin liian onnekas,
- maan lapsi heikko vain.
- En onneani kestänyt,
- – pois muistoihini hautaan nyt
- sen viime maljassain.
- Pois aarteen juon, min elo soi,
- en sitä muille jakaa voi,
- sit’ yksin juhlin näin.
- Yö ympärillä heläjää
- ja malja kallis kimmeltää
- mun, köyhän, kädessäin.
- Pois verkkaan, raskain pisarin
- se katoo autuus, ainoisin,
- min koskaan näki maa.
- Viel’ elämätä kiittäen
- voin juhlia tään hetkisen
- ja aamun unhoittaa.
- Näin juhlain juhlaa vietetään!
- – Käy kohta aamuun kelmeään
- tie keppikerjurin.
- Vain muistost’ elää silloin saan
- sen onneni, – jot’ ainiaan
- vain uness’ aavistin.
Lähde: Siljo, J. 1914: Maan puoleen: runoja. Werner Söderström Osakeyhtiö, Porvoo.