Vielä kerran fragmentista ”Kuninkaitten ja päällikköjen hallituksesta”

Puolueettomuus vaatii meitä sisällyttämään alla olevan vastineen Aftonbladetista herra Y.K.:n kirjoittamaa artikkelia vastaan, joka julkaistiin Helsingfors Dagbladissa:

Vielä kerran ”Kuninkaitten ja päällikköjen hallituksesta”.

Julkaisimme Aftonbladetissa viime toukokuun 6. päivänä (nro 104) Helsingfors Dagbladista artikkelin, joka ilmoitti olevansa tarkoitettu myös Aftonbladetin lukijoille. Kuten joku saattaa muistaa, artikkeli sisälsi herra G. E. Klemmingiä, joka oli juuri löydettyjen yllä mainitun vanhan käsikirjoituksen lehtien julkaisija, vastaan suunnattuja melko hyökkääviä huomautuksia. Nyt meillä on tilaisuus lisätä näihin huomautuksiin joitakin selvennyksiä, jotka antavat toisenlaisen näkökulman herra Klemmingin toimintaan kuin mitä artikkelin kirjoittaja, herra Y. K. on esittänyt. Artikkelin kirjoittaja sanoo:

”Kyseiset pergamenttilehdet esiintyivät Virolahden ja Pyhtään pitäjien tilikirjojen kansina, jotka eivät suinkaan, kuten herra Klemming antaa ymmärtää, jo vuonna 1812 tulleet Suomen arkistoon, vaan kuuluivat niihin moniin suomalaisiin tilikirjoihin, jotka vasta muutama vuosi sitten siirrettiin tänne Ruotsin kamariarkistosta.”

Todellinen tilanne on kuitenkin se, että asiakirja on merkitty kuitissa 17. lokakuuta 1810 (vuoden 1863 numero 4), vaikka aluksi oletettiin toista vuotta; sen sijaan sitä ei ole mainittu vuoden 1864 kuitissa — mikä kaikki voidaan todennäköisesti tarkistaa myös Helsingissä.

Herra Y. K. sanoo myös:

"Täällä löydön teki apulaiskirjastonhoitaja tohtori Elmgren, sen jälkeen kun valtionarkiston johtaja, tohtori Bomansson, oli Keisarillisen senaatin pitkään sitten antamien määräysten mukaisesti luovuttanut nämä lehdet yliopiston kirjastolle. Löytö oli siten tohtori Bomanssonin tekemä siinä määrin, että hän oli ensimmäinen, joka ne löysi ja tunnisti niiden pääasiallisen sisällön.^[1] Apulaiskirjastonhoitaja Elmgren oli kuitenkin se, joka tarkemmassa tulkinnassa löysi käsikirjoituksen kirjallisen merkityksen ja ilmoitti siitä Historialliselle Osakunnalle, mikä pian herätti huomiota Ruotsissa. Kun asiakirja täällä oli kopioitu julkaisua varten, pyysi Klemming Tukholmassa saada sen nähtäväkseen. Hänen toiveensa täytettiin mielellään siinä oletuksessa, että tavallinen hienotunteisuus estäisi asiakirjan julkaisemisen ennen kuin sen kirjallinen omistaja olisi saanut siitä hyötyä. Herra Klemming ei ole antanut tällaisten harkintojen vaivata itseään.”

Tässä yhteydessä voimme huomauttaa, että mainitut pergamenttilehdet saapuivat Ruotsiin puoli vuotta niiden löydöstä ilmoittamisen jälkeen ja julkaistiin siellä vuosi myöhemmin. (Painatus tapahtui 20. joulukuuta 1867, hyvin pienessä painoksessa, joka jaettiin vuoden 1868 alussa.) Vuoden ajan asiakirjan, joka painettuna käsittää alle viisi avaraa oktaavisivua, julkaiseminen olisi voitu saada aikaan, varsinkin kun se oli jo kopioitu. Vaikka näin ei olisi ollutkaan, lehtien julkaiseminen Suomessa oli ja on esteetöntä, koska Keisarilliselle senaatille virallisesti luovutettu valokuvafaksimile vastaa kaikin tavoin alkuperäistä, paitsi iän osalta. Oliko löytö vuoden aikana julkaistu vai ei, ei ollut täällä tiedossa ennen kuin nyt, koska suomenkielistä aikakauslehteä, jossa se oli tarkoitus julkaista, ei ole Ruotsissa: se oli myös täysin yhdentekevää, kumpi tapahtui, sillä kirjoituksen, jolla on fragmentin kaltaista monumentaalista merkitystä ruotsalaiselle kirjallisuudelle, julkaisemista ei voitu missään tapauksessa laiminlyödä, riippumatta siitä, julkaistaanko se vieraassa maassa.

Artikkelin kirjoittaja jatkaa:

”Hän on lisäksi imartelevassa kirjeessä Suomen keisarilliselle senaatille pyytänyt saada pitää harvinaisen asiakirjan kuninkaallisen kirjaston lukuun, ja keisarillinen senaatti on ’’jalomielisesti’’ hyväksynyt tämänkin toiveen, ilman että minkään kotimaan kirjallisen auktoriteetin olisi tarvinnut lausua siitä mitään.”

Vastauksena tähän julkaisemme herra Klemmingin virallisen kirjeen keisarilliselle senaatille, josta ilmoitettiin myös Helsingin yliopiston kirjastolle. Kirjeen lukemisen jälkeen tulee todennäköisesti jokaiselle oikeamieliselle selväksi, onko herra Klemming halunnut imarrella itselleen henkilökohtaista suosiota — vai onko hän kirjoittanut isänmaan, tieteen ja ruotsalaisen kirjallisuuden nimissä:

Suomen keisarilliselle senaatille.

Asianmukaisen kuninkaallisen kamarikollegion myöntämän luvan mukaisesti kävin vuonna 1862 läpi suuren kokoelman 1500- ja 1600-luvun tilikirjoja, jotka olivat sen hallussa, tarkoituksenani irrottaa kuninkaalliselle kirjastolle sellaiset kannet, jotka olivat peräisin reformaation aikana tuhottujen pergamenttikäsikirjoitusten ja painettujen kirjojen jäännöksistä ja joihin kohdistui ruotsalaista mielenkiintoa tai joilla oli muuta merkittävyyttä. Näin ollen otettiin myös useita kansia asiakirjoista, jotka pari vuotta myöhemmin, eli vuonna 1864, luovutettiin Suomen keisarillisen senaatin arkistoon, perustuen 17. (5.) syyskuuta 1809 solmittuun rauhansopimukseen. Näiden joukossa oli kuitenkin, arkistonhoitaja tohtori Bomanssonin suullisen ilmoituksen mukaan,^[2] tilikirja, joka jonkin sattuman kautta, jonka syytä ja luonnetta en voi tutkia tai selittää, oli tämän vaivalloisen ja pitkäkestoisen työni aikana jäänyt käsittelemättä ja siten säilyttänyt kantensa, joka todettiin olevan fragmentti juuri siitä kirjoituksesta, jota tutkimukseni ensisijaisesti koski — nimittäin kirjasta "Kuninkaitten ja päällikköjen hallituksesta", josta ei ollut tunnettu yhtään vanhaa käsikirjoitusta ja jonka aitous oli siksi pitkään kiistetty.

Tällä tavoin tämä lehti, joka on kirjoitettu Vadstenassa noin vuosina 1430–1440, verrattuna toiseen saman käden koodiin, on kulkeutunut vieraaseen maahan, jolle sillä ei ole läheisempää merkitystä, kun taas historiallisessa, kirjallisessa ja kielellisessä mielessä se on erottamattomasti sidoksissa Ruotsiin. Lisäksi omistusoikeutta ei kohtuudella voida perustaa vuoden 1809 rauhansopimukseen, jonka mukaan toki Suomea koskevat asiakirjat tuli luovuttaa, mutta ei suinkaan niiden kansia, joilla on arvoa yksinomaan Ruotsille, jolla oli oikeus ja valta säilyttää ne; kun nykyinen hallussapito siis perustuu vain onnettomaan ja sattumanvaraiseen seikkaan, sallin itseni nöyrästi ja kunnioittavasti esittää Keisarillisen senaatin harkittavaksi, eikö olisi korkeamielisen käsityksen mukaista ja Suomen hallinnon arvolle sopivaa palauttaa tämä lehti oikeaan kotimaahansa; vastaan voisi kiitollisuudella antaa, jos niin halutaan, valokuvajäljennöksen, joka täydellisen uskollisesti ja selvästi toistaa alkuperäisen, jopa tietyissä kohdissa, raaputettujen rivien osalta, ylittäen sen.

Jos tällainen jalomielinen näkemys hyväksyttäisiin ja sitä sovellettaisiin myös muihin ruotsalaisiin pergamenttikansiin, joita on kaksitoista (=24 yksinkertaista lehteä), jotka on irrotettu kuninkaallisen kamarikollegion luovuttamista asiakirjoista ja jotka nyt ovat keisarillisen Aleksanterin yliopiston kirjastossa, olisi tämä toimenpide, joka ei merkitsisi suurta uhrausta verrattuna Suomen saamiin tuhansiin asiakirjoihin.

Soveltuvana esimerkkinä sallittakoon minun lopuksi mainita, että Norjan valtionarkistosta on äskettäin luovutettu kaksi lehteä ikivanhasta Länsi-Götanmaan laista kuninkaalliselle kirjastolle; samoin minulla on ollut tilaisuus luovuttaa pari suomalaisia kiinnostavaa fragmenttia keisarilliselle yliopistolle Helsinkiin.

Tukholma, 8. lokakuuta 1867.

Keisarillisen senaatin pian tämän jälkeen antamaa suostumusta tähän esitykseen emme voi pitää muuna kuin jalomielisenä ja oikeudenmukaisena, vaikka se saattaakin näyttäytyä toisenlaisena yksipuolisesta näkemyksestä ja ennakkoluulosta käsin.

Lähde: Helsingfors Dagblad 30.5.1868 (124), s. 1.

Käännös: Mik@el

1. Mikäli ymmärrämme oikein, on herra Bomansson tämän ilmoituksen mukaan oikea löytäjä. Jos joku kahdesta suomalaisesta oppineesta on menettänyt löytökunnian, ei se ole herra Elmgren. Kumpaakaan ei kuitenkaan ole herra K. salannut tai kiistänyt.
2. Edellä on osoitettu, että tämä tieto, jota aluksi pidettiin pätevänä, on myöhemmin todettu olevan ristiriidassa asiakirjojen ja todellisuuden kanssa. Huomautus vuodelta 1868, tämän artikkelin kirjoittajalta.