Verta

Kirjoittanut Kaarlo Sarkia


Miks pysähdyin ma mielin värähtävin,
kun talviaamun punertuen kerta
ma vaikenevaa metsätietä kävin?
Ma tallatulla hangella näin verta.
Se luona harmaan, elottoman kiven
nyt oli elotonta jäätä hiven...
Ja vähitellen, niinkuin ennen, heräs
taas päivän silmä liekehtien itään,
ja lumi välkehti kuin kylmä teräs.
Miss’ äsken värähteli sydän eräs,
jäähiven hangella – ei muuta mitään!
– – –
Niin kukin meistä elon lämmön valaa
Yön syleilyyn...
            Koit syttyy, taivas palaa...


Lähde: Sarkia, Kaarlo 1929: Kahlittu: runoja. WSOY, Porvoo.