Verkon kutoja

Verkon kutoja. Kirjoittanut Mikko Uotinen

Hän kutovi verkkoa yhtenään

elon tuimaat pitkät päivät,

siinä laulavi sumeat surunsa

se työ hälle tuottavi murunsa,

pois poistavi hetken häivät.

On poskensa kalpee, veretön

ja kirkkaus silmistä poissa,

kesä kalpeni hältäkin aikaiseen

sydän nuorena vuos’ verikyyneleen,

elon tuimissa otteloissa.

Ei rintansa riemuja elämän

ja onnen osuutta tunne,

kodin hellyyttä ei, ei ystävän

viha, pilkka on edessä kärsivän,

jos pyrkivi retkillä kunne.

Hyvän kaipaus raukalta rinnasta

pois häipyen hiljaan palaa,

sydän sammuvi tuskien keskellen

hän alle vaipuvi vyöryijen

– ja kurjan kukkia valaa! –

– Oi miksi elämä kauhullaan

näin vaanivi köyhän lasta,

oi miksi ain surujen summat nuo,

tää elämän keikkojen kuormaksi suo,

– se väsy ei uhkailemasta! –

16–7–04.

Mikko U[otinen].

Lähde: Työmies 19.7.1904.