Vergiliuksen lähtiessä
Vergiliuksen lähtiessä Kirjoittanut Horatius |
- Suojelkoon sua taivas, oi,
- suojelkoot Helenan veljyet, tähtöset!
- Teljetköön isä tuulien
- kaikki muut, toki ei leyhkiä läntisen.
- Kannat, oi alus, kallista!
- Saata Vergilius Attikan rannalle,
- saata ehjänä sankari,
- että säilyisi, oi, puoli mun sielustain.
- Rautatammi ja vaski lie
- kolminkertahinen ympäri rinnan sen
- ollut, ensin mi uskoa
- aaltoin armoille voi haahtensa haurahan,
- eikä peljännyt puuskia
- pohjoisen, idän ei inhoisan raivoa,
- tuon, mi hyökyjä Hadrian
- hallitsee, pelännyt ei sadetähtiä.
- Olla kuoleman-kylmä se
- mahtoi mies, joka voi silmillä kuivilla
- nähdä nuo merihirviöt,
- kauhun kalliot myös, Acrocerauniat.
- Turhaan maat sekä mantereet
- luojat leikannehet lie meren kuohuilla,
- koska kuitenkin irstahat
- haahdet kaalamojen kiellettyjen yli ui.
- Uljas kaikkea uhmaamaan
- heimo ihmisen käy herjahan, vääryyteen.
- Uhmin Iapetuksen laps
- vilpillä viekkauden toi tulen kansoille.
- Tuotu kun tuli linnastaan
- taivaisest’ oli näin, paisehet, kuumehet
- oudot maan yli lankesi,
- kuolo askeliaan kiiruhti ankara.
- Nousi Dædalus ilmoille
- sulkalentimin, joit’ ei ole sallittu
- ihmiselle; ja Herkuleen
- voima murskaksi löi Tuonelan portitkin.
- Missä määrä on ihmisen?
- Taivaankin pyhättöön pyrjimme, tyhmyrit,
- sentään nurkuen, nuoliaan
- koska sinkoelee suuttunut Juppiter.
Lähde: Leino, Eino 1913 [1908]: Maailman kannel. Kustannusosakeyhtiö Otava, Helsinki.