Veisu Kansallisteatterin turmeluksesta ja sen torjujista
| Veisu Kansallisteatterin turmeluksesta ja sen torjujista Kirjoittanut Eino Leino |
- Hei, voima se poikia pullistaa,
- halu mellastaa, halu mullistaa.
- Mikäs este ois sitä tehdessä –
- tilat liiat on Iltalehdessä!
- Päät viisaat yhteen kolkattiin
- ja tuumittiin ja tolkattiin:
- Nyt Kaliman kaula se taitetaan,
- kalu Kansallisesta laitetaan,
- joka rypee kuiluissa rappion,
- saa tappion perästä tappion,
- kuten totee surulla Lahdensuo
- ja kastua silmänsä kahden suo.
- Se suru on suurta ja aitoa,
- se puhkuu johtajataitoa.
- Tila Kansallisessa on katala,
- tavat turmellut, taso matala –
- käy suokin sen rinnalla alpista. –
- Veto lyöty on Kaliman skalpista.
- Prosessi hirmuinen, jaa, jaa,
- himphamppu oikea nouskoon, haa!
- Sotavoima on koottu ja suurikin,
- sen huudosta horjuis jo muurikin:
- sivull’ oikeall’ on maan suojelumies –
- vasen siipi miss’ asti on, horna ties!
- On johtajat oivat, on kööritkin,
- on aimot administratööritkin,
- on hienoja herroja, rouvia,
- joill’ on tämänsorttista souvia,
- on miestä oraattorinviittaista,
- ja tihverää on Tiittaista,
- on Kaarolaa, on Katria,
- amatsoonejas, armas patria.
- Vain hurskas uhri-atria
- viel’ auttaa Kansallista vois,
- soi ohje, kuin oraakkelista ois,
- soi Lauri Haarlasta Laurilaan:
- Mars, mauri parka, jo Maurilaan!
- Nyt tarvis on tarmon nyrkkiä,
- jyry-Mussolineja jyrkkiä.
- Hei, kaverit, kaappaus, kumous!
- Muun kaiken luo se kuin lumous.
- Tae siit’ esimerkki on itäinen:
- siell’ Eedeni lie likipitäinen.
- Kun Kalima ketarat pystyyn lyö,
- niin muuttuu päiväksi musta yö,
- viat kaikki on korjatut kohta ja
- uus Bergbom on uusi johtaja,
- maku oikea ohjaamassa taas,
- täys katsomo aina ja kassa taas,
- sopu ikuinen ilman riitoja,
- myös Katrit ja Kaarolat Iitoja;
- taas suomikin lausuttu lavalla
- soi Kaarolan kauniilla tavalla,
- niin sorjasti ruotsahtavalla,
- suurt’ entisyyttä ei kavalla.
- Ja näytelmänkirjoitusliitosta
- pula keksiä kyllin on kiitosta,
- se täynnä on vain neropatteja,
- niit’ itää kuin sateella tatteja;
- sen Haarlat ja Köpit on Kiviä,
- ei kirjoita yhtä he riviä,
- jok’ ei ois syvä ja siviä;
- nerotöit’ on ne työt joka ainoa,
- täynn’ ikuisten arvojen painoa
- ja kauneutt’ ylhää ja kainoa.
- Niit’ enää ei kriitikot vainoa,
- vaan palvovat kiitosten pauhulla
- ja saartavat suitsutussauhulla;
- ei tahdo kasvaa ehtiä
- sitä määrää seppelelehtiä
- siin’ enää itse laakeripuu,
- jo reklaamiltakin repee suu...
- Ja rahaa tulee kuin rännistä,
- sitä auktorit lypsää Wännistä
- kuin maitoa Mansikin nännistä.
- Kaikk’ ihanuus tämä taattu on
- heti kohta, kun Kalima kaattu on.
- Se tehty on pienellä tempulla:
- hän poistuu, potkaus pempulla.
- Se kaunis on kansannäytäntö,
- myös klassillista sen käytäntö:
- pois suuremmatkin on suistettu,
- ain’ ansio maksaa muistettu.
- On Jusseja meillä, on Lasseja,
- on Jalleja, on Jasseja
- toki paiskaamaan eropasseja,
- alas huutamaan, ulos huutamaan –
- ovat lakaisevainen he luuta maan.
- Se tekee puhdasta jälkeä,
- oma jotta ois olo välkeä:
- himo kuuma kulissien keskelle
- lie tullut Thalian leskelle. – – –
- Ohi kai vähän puski nyt maalistaan,
- kovalykky, kun saanut ei saalistaan!
- No käy maar vasta se paremmin,
- käy myöhemmin, jos ei varemmin.
- Luja lupaus sanassa tavataan:
- Joka kolkuttaa, sille avataan!
- Mut yritystäkin kiitämme
- ja äänemme yhteen liitämme
- ja kakistelemme kaulamme
- ja tällä lailla laulamme.
- Talo vaatii harjahirtensä,
- jalo kiivaus kiitos virtensä.
- Se pitempäänkin innoittais,
- jos ansion jälkeen hinnoittais.
Lähde: Leino, Eino 1949: Kirjokeppi: valikoima runoja alkuperäiskokoelmien ulkopuolelta. Toimittaneet ja selityksin varustaneet Aarre Peltonen ja Eino Kauppinen. Kustannusosakeyhtiö Otava, Helsinki.