Veikolle

Veikolle. Kirjoittanut Simeon Hirvonen

Ois murheluola maailma,

Jos tääll’ ei olis veikkoja

Ja heidän ystävyyttä.

Mut Luoja kun loi ihmisen,

Soi hälle myöskin tuntehen,

Mi kaipaa veljeyttä.

Tää tunne hellä, taivainen,

On tuttu, jokapäiväinen

Viel’ nytkin rinnassamme.

Se vielä veikot yhdistää

Ja veljeyden herättää

Elohon povissamme

Se sama tunne meidätki

Kaks kansalaista yhdisti

Juur’ aivan tietämättä.

Ken uskoa ois voinunna,

Ett’ ennen tuntematonna

Voi lyödä veljen kättä.

Tää seikka riemutuntehen

Sai sydämmeeni suloisen,

Kuin tulit veljyeksi.

Kun Suomen oomme poikia,

Me tarvitsemme voimia,

Nyt maamme kunniaksi.

Kun puolueilla riita on

Ja kielikiista verraton,

Niin veikko vaikutamme

Ett’ kielt kaunis kansamme

Viel’ eläisi ja poikamme

Sais kantaa lippuamme.

En siltä suomikiihkoa

Sun sydämmeesi istuta,

En muihin vihamieltä;

Vaan lausun tässä toivoni

Kun olet kallis veikkoni,

Niin suosi Suomenkieltä!

Se köyhä kansa kunnian

Silt’ antaa sulle korkian,

Kun pidät tämän puolta,

Kun omaisuutta kalleinta

Sä koet aina suojella –

Et anna kielen kuolta.

Sen kansan lapset kukkasen

Myös vievät vihdoin huoaten

Sun hautakummullesi.

He muistos sitte kätkevät

Ja kansan miesnä kiittävät

Sinua lapsillesi.

En saata sua unhottaa

Niin kauan kun mun kielen saa

Sun nimes lausutuksi

Me vaikutamme yhtä vaan,

Sit’ että kieli syntymaan

Et tulis poljetuksi.

[Simeon] – [Hir]v[one]n –

Lähde: Tapio 11.7.1874.