Vast on mieleni matala
| Vast on mieleni matala. (Lähetetty). Kirjoittanut Rietrik Polén |
- Nukuin nurmelle suvena,
- Käänin pääni päivän alle:
- Suuntihin sulovi aika,
- Vetehen venyvi päivä;
- Levosta lepäsi sydän,
- Unelmihin uipi mieli. –
- Tuop’ on uni jo toria,
- Maanta mustia mureita.
- Uuvuin outonen unesta,
- Seisahtien yösialta,
- Nurmelta nukahtamasta;
- Nousin on neropajuille,
- Istuin jo ilskivelle:
- Aian annoin askareille,
- Uutteruudelle uutimeni;
- Käänin silmäni selälle,
- Ulapalle aukealle,
- Loin loitolle lahen taakse,
- Tuone poikki pohjatuulta,
- Halki salmien satojen,
- Saarille sanottomille;
- Tuolta siintävi sininen,
- Kajahtavi kaunis karva,
- Paistavi ruiki punanen,
- Välkkyvi sulan näköinen:
- Muu muuane matavi,
- Huoli kauaksi katovi;
- Ilolleni täysi tyyntö,
- Toivolleni onnen arpa.
- Katseliin ja katsahtelin,
- Loin silmäni loitommalle;
- Eip’ oo armasta apua,
- Ilosta ikihyveä!
- Vast on mieleni matala,
- Murehita muoto täynä!
- Mist’ on mieleni matala,
- Sydämeni syttä täynä?
- Mitä aivo aattelevi
- Kuta kurjanen kutovi?
- Kultvako kutsuilevi,
- Kadonnutta kaipailevi,
- Mitä mure muistuttavi,
- Kuta huoleni hokevi?
- Onneako orpanalle,
- Iloa alinomaista,
- Rakkaudesta rajusta,
- Lemmen liehuvan sisästä.
- Kehen käänyn, kuta kutsun?
- Armahata kotimaata?
- Vaiko vilusta värisen?
- Sanonenko; saanenkohan:
- Huvitusta huolilleni,
- Suruhille sointosuutta?
- ”Kedot kuohuvat kukista,
- Lammit läikkyvät simoa,
- Mettä virrat virtoavat,
- Metsät paisuvat paloista,
- Kankaat kaikki karisevat,
- Vainiot vanuttelevat,
- Siemeniä sisuksille,
- Ravintoa ruumihille;
- Ken eläisi ei ilossa,
- Muisteleisi riemuhia!”
- Noin nuo muutamat sanovat,
- Laativat lapset Lapista.
- En taida toki, katala,
- Viserellä vielä vieno?
- Henki lepävi lehoissa,
- Matelevi maiden alla;
- Ei oo monta kuulemassa,
- Kymmentä kyselemässä,
- Tuskia tulisevia,
- Pahaksi jo paisuvua;
- Liekö kymenenkylässä,
- Saata saarien vesillä?
- Huoleni alas alennan,
- Maahan painanen pakohon,
- Toistaseksi tuuvittelen,
- Vuosiksi vaivani lasken,
- Mureheni muille maille,
- Vieras kansoja katastan;
- Ihmiskunnalle iloksin,
- Muhoelen muille vielä;
- Riemuelen ehkä toiste,
- Hypin Kantelon keralla,
- Kotimaani kukkuloilla,
- Väinön vuorien tasalla,
- Sulaneelle Suomen maalle,
- Kansahalle kasvaneelle.
- Jot’ ei huoleni hopussa,
- Mureheni muutukkana!
- Toivossa toki elelen,
- Tulevalle tointa poimin;
- Kultaseni kunnahille,
- Katalaisen kainaloihin,
- Kukkumaan käköset käsken,
- Laulamaan lintuset laitan,
- Visertämähän vienoisten,
- Täyttöä tykittämähän,
- Apua anelemahan –
- Kultarintanen: kukutko?
- Kajahdatko kaunis karva?
- Kultaseni: kasva kasva!
- Omani odottaessa!
- Köyhä, vaan et, vieno, kylmä,
- Nuori, tok et nuntununna,
- Onneasi vielä uota!
- Iloa ikihyveä!
- Sulle syntyvi sydänkin,
- Tyyntä, täyttö, kaikki kasvu,
- Rakkaudelta rajulta,
- Lemmen liehuvan tulesta. –
O. P. [Rietrik Polén]
Lähde: Suomettaren vuosikerta 1848, 1. syyskuuta s. 1–2. [Tekstikorpus]. Kotimaisten kielten tutkimuskeskus, Helsinki. Viitattu 26.12.2006. Sisältyy kokoelmiin 1800-luvun korpus: Suomettaren vuosikerta 1848. Saatavissa osoitteesta http://kaino.kotus.fi/korpus/1800/meta/smtr/smtr1848_rdf.xml.