Vappuyönä

Vappuyönä. Maan toivo matkalla Alppilasta. Kirjoittanut Emil Lindahl

– Ne eivät palaa jällehen

nää osakunnan päivät ... ei...

Voi persetti, se naikkonen

kai viimeisenkin markan vei.

Hän kaivaa lompsan taskustaan

ja tutkistelee – tyhjää vaan...

Jäi kaikki Alppilaan!

Jäi sinne impi armas tuo

vain rakkauttaan tuhlaamaan

kai kestävämmän lompsan luo,

ma lainailemaan mennä saan...

Niin kukkii naisen itsekkyys! –

On kevätyö kuin synkkä syys,

kun pettää ystävyys.

Vaan sittenkään en surra saa,

on tulevaisuus eessä mun!

Oi, armas, kallis isänmaa,

sun turvaajakses antaudun...

Yö ... hik ... kun bolsu ... hik ... kun saa ...

hän yössä yksin oksentaa, –

saa uhrin isänmaa.

Ei korva kuule, silmä nää,

tiepuoleen toivo horjahtaa,

on jalka raskas, täynnä pää

ja helmahansa kutsuu maa.

Hän siihen tyystin tuupertuu.

– Niin persetisti kuivaa suu, –

unhoittuu kaikki muu.

– Kaikk’ kaataa, tempaa kuolemaan ...

soi yössä harras raiku tuo.

Hän veisaa täyttä kurkkuaan,

kun järjestysmies saapuu luo

ja virkahtaa: nyt lähdetään...

Hän sortunehen synneissään

vie – uuteen elämään!

Lähde: Lindahl, Emil 1937: Nouse, aurinko. Sos.-dem. työläisnuorisoliitto, Helsinki.