Vapauden aamu

Vapauden aamu. (Lausuttu Malmivaaran työväenyhdistyksen vuosijuhlassa.) Kirjoittanut anonyymi

Synkkinä pilvet liiteli muinoin,

Ne vapauden taivaalle varjonsa loi.

Siinn’ yöhyen vallat taisteli silloin

Ja aamunkin airut himmetä voi.

Aikojen yössä ei elpynyt oikeus,

Ei estänyt ikeet turmion työn.

Niiss’ tyynenä vaikeni saatu vapaus

Ahneuden – alle kahleissa yön.

Näin kylmeni tiedon ja taidon lies,

Sortui kansojen kasvava kunto,

Ken kurjista valoa vaatia ties

Kun tauonnut oli sen tenho.

– Luojanko säätämä oisi se tie,

Mi kurjuutta, kauhun kärsiä suo;

Hänkö siis pimeyden puoltaja lie,

Ett’ veljen veljelle orjaksi luo?

Ken elämän ja onnen antanut ois,

Ja luomansa kukkaiset holhoisi nuo,

Hän kohtalot myöskin määrätä vois,

Mutt’ oikeuden heistä voittavan suo.

Ne sääntönsä lait ei raueta saa,

Ei ainaaksi uupua onnekas työ,

Ett’ kukkisi kerran kansa ja maa,

Ja poistusi sorron, vääryyden yö.

Jos vapauden kantelo kuuluvin soi

Jo veljeyden tunteet lämpöä saa,

Miks’ muinais-ikeitä ilmetä voi;

Viel’ sortua niihin kansa ja maa.

Ne miksi ei tarmolla taistele, lyö,

Ett kansojen kahleet murtusi nuo

Ja häipysi ikeiden ynseä yö,

Mi vapauden valtavan uinua suo.

Jos hyytävi nytkin yöhyet nuo;

Takatalvessa uinuvi kukkaismaa,

Viel’ vapaus kansain onnen luo,

Kun totuus, oikeus voiton saa.

Siks’ tuulonen vilpas vainiot käy

Ja poistavi mädät avulla työn,

Ja eikö jo aamun nousua näy,

Kun sulavi jäljet jäätyvän yön.

Kerran elpyvi kansojen tunteet

Ja rinnat rintoihin liittyen käy.

Silloin häipyvi yöhyet, unheet;

Ei taistojen tuimaa tuoksua näy.

Silloin ruostuvi keihojen kiillot,

Rautaiset salvat ei syömmihin lyö;

Vallan ja ahneuden tuonelle riistot

Poistavi vapauden kukkiva työ.

Raataja.

Lähde: Työmies 13.7.1903.