Vanhuksen ajatelmia

Vanhuksen ajatelmia.

Kirjoittanut Optatus Lyytinen


Kansa kasvaapi alati,
eneneepi ihmiskunta.
Sitä myöten sivistyksen
tulis ehtiä etemmä.
Kasvatus on kansahamme
lapsuudesta laskettava,
siitä meitä muistuttaapi,
sananlaskukin sanoopi,
ett’ ois aina aikanansa
nuorra vitsa väännettävä.
Opin kautta kirkastuupi
ihmisjärki, vilkastuupi,
niin kuin kedon kukkasetkin,
virkistyypi viljammekin
aamu-auringon valossa.
Vaikka vaarimme sanovat
sekä muorit muistuttavat,
ettei niitä ennen nähty,
koko kouluja pidetty;
vuosiluku leikattikin,
puukolla se piirrettihin,
sitte päässä laskettiin,
mitä vielä tarvittiin;
herrat kynillä kyntivät,
koulumiehet kirjoittivat,
jotka kirjoja tekivät,
kuitit kuntohon panivat;
ei ne niistä vaatinunna
kovin paljo korvausta,
sian kinkut siitä saivat,
jonka palkkanaan pitivät.
Ja, jos sattui pieni vaiva,
tahi muu tapaturma,
silloin pienet ”poppamiehet”
pani niitä paikallensa.
Muuten maata muokattiin,
kynnettiin ja karhittiin,
leipä syötihin leveä,
vielä viinatkin lisäksi.
Vaan jos teille, vaari kullat,
saisimme vähän sanoa,
ettei nyt enää eletä
varsin vanhalla ajalla
tahi vanhalla tavalla.
Nyt on ajat muuttununna,
ihmiset ajan keralla,
nyt on kaikki muutkin kansat
opin kautta kasvatettu.
Sitte jäisi Suomen kansa
narriksi naurun alaiseks.
Ja jos niinkin sallitaan,
että meitä vaaditaan
matkustamaan ulkomailla,
muille maille vierahaille
sodan tulta koittamaan,
vihollista voittamaan,
silloin siellä tarvitaan
oppia ja viisautta.
Viel’ on kunnallisasetus
kansan käteen annettava,
että saapi kaikki kansat
itse laatia lakinsa,
itse panna päätöksensä.
Silloin sitä tarvitaan
taitoa ja viisautta,
että oikein osata,
tehdä tilit tismallensa,
panna laskut paikallensa.
Niin nyt alkaapi vähäksi
vaarin opit vanhettua,
ettei riitä ensinkänä
taloutemme tarpeheksi.


Lähde: Savo 1.11.1890.