Vanhuksen ajatelmia

Vanhuksen ajatelmia. Kirjoittanut Optatus Lyytinen

Kansa kasvaapi alati,

eneneepi ihmiskunta.

Sitä myöten sivistyksen

tulis ehtiä etemmä.

Kasvatus on kansahamme

lapsuudesta laskettava,

siitä meitä muistuttaapi,

sananlaskukin sanoopi,

ett’ ois aina aikanansa

nuorra vitsa väännettävä.

Opin kautta kirkastuupi

ihmisjärki, vilkastuupi,

niin kuin kedon kukkasetkin,

virkistyypi viljammekin

aamu-auringon valossa.

Vaikka vaarimme sanovat

sekä muorit muistuttavat,

ettei niitä ennen nähty,

koko kouluja pidetty;

vuosiluku leikattikin,

puukolla se piirrettihin,

sitte päässä laskettiin,

mitä vielä tarvittiin;

herrat kynillä kyntivät,

koulumiehet kirjoittivat,

jotka kirjoja tekivät,

kuitit kuntohon panivat;

ei ne niistä vaatinunna

kovin paljo korvausta,

sian kinkut siitä saivat,

jonka palkkanaan pitivät.

Ja, jos sattui pieni vaiva,

tahi muu tapaturma,

silloin pienet ”poppamiehet”

pani niitä paikallensa.

Muuten maata muokattiin,

kynnettiin ja karhittiin,

leipä syötihin leveä,

vielä viinatkin lisäksi.

Vaan jos teille, vaari kullat,

saisimme vähän sanoa,

ettei nyt enää eletä

varsin vanhalla ajalla

tahi vanhalla tavalla.

Nyt on ajat muuttununna,

ihmiset ajan keralla,

nyt on kaikki muutkin kansat

opin kautta kasvatettu.

Sitte jäisi Suomen kansa

narriksi naurun alaiseks.

Ja jos niinkin sallitaan,

että meitä vaaditaan

matkustamaan ulkomailla,

muille maille vierahaille

sodan tulta koittamaan,

vihollista voittamaan,

silloin siellä tarvitaan

oppia ja viisautta.

Viel’ on kunnallisasetus

kansan käteen annettava,

että saapi kaikki kansat

itse laatia lakinsa,

itse panna päätöksensä.

Silloin sitä tarvitaan

taitoa ja viisautta,

että oikein osata,

tehdä tilit tismallensa,

panna laskut paikallensa.

Niin nyt alkaapi vähäksi

vaarin opit vanhettua,

ettei riitä ensinkänä

taloutemme tarpeheksi.

Lähde: Savo 1.11.1890.