Vanhat tuttavat

Vanhat tuttavat Kirjoittanut Kaarlo Kramsu

Nyt jälkehen kymmenen vuoden

Taas terve, sä veikkonen!

Nyt illan vietämme juoden

Ja muinaista muistellen.

Ei hetken huolet nyt paina!

Olot mieless’ on entiset:

Me ystävät olimme aina;

Ilot, murheetkin yhteiset!

Mut siit’ on jo kymmenen vuotta,

Ja aika on oikkuinen.

Nuo vuodet, ne kulu ei suotta!

Kai huomannut lienet sä sen?

Ei ehjänä aika päästä:

Sen virta kaikk’ kuluttaa.

Ei sydäntä nuorta se säästä,

Vaan muuttaa ja muodostaa.

Niin, päivien tullen ja mennen,

Myös oomme me muuttuneet;

Me toisemme tunsimme ennen,

Vaan nyt oomme vieraantuneet.

Ei eroa ystävyys siedä,

Se kuolo on kukkasen tään:

Et minusta mitään sä tiedä,

Mä sinusta en mitäkään!

Mut mitäpä huolimme siitä,

Kun muistot vaan elelee!

Jos muistot ei viikoiksi riitä,

Kai illaks ne riittänee.

Siis iltamme nyt kulutamme,

Kuin ystävät rakkahat,

Ja olemme uskovinamme,

Ett’ oomme me tuttavat!

Lähde: Kramsu, Kaarlo 1887: Runoelmia. Werner Söderström, Porvoo.