Vanha virsi

Vanha virsi.

Kirjoittanut Väinö Hupli

Sa outo oot, yhä vieraammaks

käyt päivä päivältä mulle.

Suot suukon tosin ja suotpa kaks,

mitä enempi – ei kuulu sulle!

Näin ollut ei kun lempinyt

en sua sun tullessa luoksen’,

mutt rakastuin ja huokaan nyt,

sun jälkeesi heikkona juoksen.

Siis suudelmatkin kielsit, kulta,

ja suljit ainoon tien sun syömmees päin,

Veit taas, mit antanut jo olit.

Miks annoitkaan nyt tehdäksesi näin!

Nyt usein hetkin aavistuksin

sun tunnen kadonneeksi viereltäin,

nään orpouden, mi sydäntäni vuottaa,

nään onneni, mist’ osattomaks jäin.

Ma niin olen häntä rakastanut

kuin rakastaa vaan voikaan.

Hän on minut julmasti raadellut,

nyt suostunut toiseen poikaan.

Mut yks on lohtu mun tuskassain,

ja se lievittää sitä vähän:

Se viime isku on min nyt sain,

mun tuskani loppuvat tähän.

Lähde: Heränneiden Vappu: Kansan Äänen julkaisu vappuna 1908. 1908. Lappeenranta.