Vanha laulaja

Vanha laulaja. Kirjoittanut Kasperi Tanttu

”Ne huulillansa hurmas mun,

ne suudelmillaan surmas mun,

ne rouva Potifaarit,

ne meidän ajan Delilat,

ne Iitut, Tiltut, Tehillat,

ne neiot lipilaarit. –

Sen päivän niinkuin eilisen,

mi ”laulajan loi mainehen”,

mä varmaan muistan aina.

Sain silloin kera seppelen

niin monen neidon sydämen –

keväisnä sunnuntaina.

Ol’ silloin suuri kunnia,

kun teoksein tul’ painosta,

mun kanssain malja juoda,

ja siitä kiisti neitoset,

ken, palkkiona lauluset,

sais suudelmia suoda.

Ja moni, luojan kiitos, sai,

kun viattoman immen nai,

mun lempimäni lelun. –

No, mitäs veli murjottaa?

Vai eiks’ oo hiton mukavaa

se ilo maineen melun?

Vei viini sielun sävelet

ja huulet hienot tuntehet,

en laulaa enään jaksa;

ja jos käyn joskus kapakkaan

pois pahaa mieltä painamaan,

ei kukaan eestäin maksa. –”

Pää painui alas laulajan:

kuin ottanut ois suudelman

muistoinsa impyeltä,

vai liekö kuullut kuiskehen

kerällä menneen mainehen

muistohon jääneheltä. –

1912.

Lähde: Tanttu, Kasperi 1913: Nuoresta sydämestä: runovalikoima. Kustannusosakeyhtiö Valonvalta, Mikkeli.