Vanha Karjala
| Vanha Karjala. Kirjoittanut Mikko Uotinen |
I.
muokkaa- Sit’ entis orjuutta muistaa
- niin harva vaan,
- kun onnensa polkuja luistaa
- hän päivän paisteessaan.
- Sit’ entis orjuutta tietää
- niin harva vaan,
- sen tuhoista kertoa sietää
- kuin murti se uhrejaan.
- Se entis orjuus se kaasi
- niin monen pois,
- sen helmassa Karjala raasi
- ilon rinnasta ijäksi pois.
- Se entis orjuus ol’ varmaan
- ohdake ties,
- mi särki sydämen armaan
- ja kylmeni kodin lies.
- Sit’ entis orjuutta muistaa
- niin harva vaan,
- kun onnensa polkuja luistaa
- hän päivän paisteessaan.
- Sit’ entis orjuutta teille
- mä kerron nyt,
- sen kautta on eloomme meille
- surun valkea syttynyt.
- Sit’ vaarini kertoi illoin
- kun laps’ olin vaan,
- se sieluuni vaipui silloin
- ei unhoitu milloinkaan.
II.
muokkaa- Pieni mökki luona korven,
- jossa viljaa
- halla voitti,
- jonne hiljaa
- ääni soitti
- hovin kuulun käsky torven.
- Mökissänsä siinä eli
- leski parka,
- lapsens’ kanssa
- aina arka
- vuoroillansa
- päivät pitkät askarteli.
- Äsken kuoli hältä miesi,
- lapsi puolen
- vuotta täytti,
- aina huolen
- aika näytti,
- puutteen, nälän tarkoin tiesi.
- Sisään äkin vihoin äyhkää
- vouti herran,
- ruoska paukkaa,
- jok’ ei kerran
- sääli raukkaa,
- jolle käskyjänsä räyhkää.
- ”Kuules leski, lepos heitä,
- ei sun sovi
- lastas laatii,
- sua hovi
- työhön vaatii,
- laiskan virkas heti heitä!”
- ”Työllä äsken maksoin veron,
- nyt ei ruokaa,
- lapsi tuossa
- nälin huokaa,
- oon kuin suossa,
- toivon lisätöistä eron.
- Suokaa hyvä vouti herran,
- olla vapaa,
- sortumasta
- tällä tapaa
- suojaan lasta,
- pyydän vaan mä tämän verran.”
- ”Tässä sulle armo paukkaa,
- tässä laki
- sulle läiskää,
- laiskanakin
- osaat räiskää
- avun huutoasi raukkaa!”
- Parkuu äiti, vouti ilkkuu,
- hetken aikaa
- lyönnit vinkuu,
- parku raikaa,
- siima sinkuu,
- pahoin voudin silmät vilkkuu.
- Hiuksiin rääkättyä tarttuu,
- hoviin raastaa,
- porsas kieltä
- hälle haastaa
- aina tieltä,
- äidin ruumis mustelmihin karttuu.
- Koppiin tummaan hänet heittää,
- potkii kurjaa,
- äiti itkee
- päivää nurjaa,
- riemut kitkee,
- toivotonna kasvot peittää.
- Koiran penikoita pihaan
- tuodaan heti,
- vouti naisen
- kopist’ veti,
- kalvakkaisen,
- tuoden siihen herran vihaan.
- ”Imettäös äiti noita”,
- herra ilkkuu,
- – kauhuissansa
- äiti vilkkuu
- polkijaansa.
- ”Käyös työhön, koita, koita!”
- Penikoita äidin rintaan
- nosti vouti,
- rouvansakin
- herra nouti
- naurusihin,
- nauruansa väki nauroi iloisintaan.
- Äiti itkee tuskissansa,
- pennut puree
- äidin rintaa,
- kuka suree
- orjan hintaa,
- viimein uinuu kauhussansa.
- Verisenä äiti viedään
- poies tästä,
- kotihinsa
- kärsimästä,
- haavoihinsa
- – sinne kuolleen hänen tietään.
III.
muokkaa- Sit’ vaarini kertoi illoin
- kun laps’ olin vaan,
- hän kyynelekosket silloin
- sai vuolaina vuotamaan.
- Hän ain’ sitä kertoi illoin
- sit’ entisorjuutta vaan,
- sen arvet, saakohan milloin
- mä rinnasta poistumaan –?
Lähde: Uotinen, Mikko 1907: Kevätvirroilta: runoja. Kustannusyhtiö Osmo, Helsinki.