Vangin Vappu

Vangin Vappu Kirjoittanut Herman Laukkanen

En näe lippuja, en kulkueita

– ne kaikki ovat yöhön painuneet –

en punanauhaisia airueita;

ne aikansako lie jo eläneet?

Oi, muistan, kuinka ennen laulu kaikui,

kun Marseljeesi rintaan kuohun toi

ja reippahasti kuinka marssi raikui

– se uuden uskon heikossakin loi.

Ne ikipäiväksikö kaikki haipui

– tai unta kaunistako vain mä näin –

ja aate ylväs hautahan jo vaipui,

kun aatteen miehet kaikki alla päin?

Ei, iäks’ hautahan ei mennyt aate,

ei iäks’ meiltä laulut tauonneet

ja iäks’ kadonnut ei punavaate

– vain hetkiseksi on ne hävinneet.

Vain suuren taistelun on tulos siinä,

tuon taistelun, mi hetkeks’ voimat vei

ja tappiona lamautti mielet,

mutt’ iäks’ uskoamme vienyt ei!

Kun taasen taisteluhun nousee kansa

ja nostaa punalipun liehumaan,

niin sydän hehkuun syttyy uudestansa

ja laulumme taas saapi raikumaan.

Ja kansanjoukot oman lipun alla

taas juhlamielin kulkee innossaan

ja nuorisomme uuden aamun alla

käy suurta voittoansa juhlimaan.

On silloin aarteen jalo juhlahetki,

mi ikiajoiks’ painuu mielehen.

Kas, päättynyt on viime sotaretki

ja kaikki kansat yhtyi yhtehen.

1919

Lähde: Rakettu on raudalla, tulesta on tuotu: Neuvosto-Karjalan suomenkielistä runoutta vuosilta 1917–1940. 1976. Kokoelman laatineet ja toimittaneet T. Summanen ja A. Mishin. Karjala-kustantamo, Petroskoi.