Valon voima.

Kirjoittanut Irene Mendelin


Nyt on kesä ja kukkien aika,
Nyt on valkeus voittanut;
Vilun valjun on päivyen taika
Kauas Suomesta suistanut.
Kuni luomisen päivänä armaat
Ovat veet sekä mantereet;
Ihmismielistä miettehet karmaat
Kera talven on haihtuneet.
Niinkuin ruoho on ihmisen lapsi,
Hetken lyhven hän kukoistaa,
Pian harmahaks käypi jo hapsi –
Hauta kolkkona aukeaa.
Mutta rintansa kaihova sulkee
Ikuisuudesta säkenen,
Valon lähteestä ollen se kulkee
Valon luo ijankaikkisen.
Kasva leimuksi sakene rinnan,
Kasva korkeaks ajatus!
Käyös suojihin mökin ja linnan
Kuni taivahan tuulahdus.
Poista kaikki, mi siellä on halpaa,.
Mädännyttä ja kehnoa;
Murra kahleet, mi henkeä salpaa
Jalolentoista, ikuista.
Nosta kaikki, mi maassa on pientä.
Unhotettua, ylvästä;
Vala voimaa kuin lumouslientä,
Tue, lohduta, virkistä!


Lähde: Mendelin, Irene 1899: Koivikossa. II. Wesanderin kirjakauppa, Tampere.