Valon Impi
Valon Impi. Kirjoittanut Esa Paavo-Kallio |
- Ootko kuullut kertomusta
- Kemijoen rannalta,
- Kuinka siellä Pohjan Neito
- Soitti syys-yön kannelta;
- Yksin istui kaihamielin,
- Kannel kaikui sulokielin.
- Kyynel-helmi silmästänsä
- Kielill’ laski kantelon;
- Siks’ entistä laimeampi
- Kantelossa ääni on,
- Valittavat sävelensä,
- Vitkalliset kääntehensä.
- Mitä merkitsee tuo soitto,
- Mitä Neiden kyynele?
- Surenneeko sulhastansa? –
- Sulhoaan ei muistele;
- Vaan hän muistaa köyhän maansa,
- Sääli painaa rintoansa.
- Muistaa, miten valon henki
- Harvoin Pohjaa suutelee,
- Miten turhaan Pohjan kansa
- Valkeutta huutelee,
- Tuohuksilla tuohustellen,
- Korpi teitä matkaellen.
- Miten pimeyden koitto
- Maansa köyhän hämärtää,
- Kuinka heikko valon soitto
- Siellä, täällä pilkistää;
- Soittaissaan hän muistaa tuota,
- Siksi kyyneleensä vuotaa.
- Kanteletta säestääpi
- Koski pauhinallahan.
- Neiti näkee pohjan puolla
- Iltatähden tuikkavan;
- Kyllä huomaa: on jo myöhä,
- Vaan on unetonna silmä.
- Kohta yöki joutuu tuosta,
- Kello kaksitoista lyö.
- Lepäilevät luonnon lapset,
- Neidellä vaan sam’ on työ.
- Poiss’on rauha kolmen toisen:
- Tähden, kosken, kanteloisen,
- Vuorokauden ensi tunti
- Ain’ on aika henkien.
- Mikä ihme! –: Hengen näky
- Ilmestyi myös Neidellen.
- Taukos kanteloisen pauhu,
- Neiden valtas pelko, kauhu.
- Impi nousi aallokosta
- Valkoviittaa kantaen.
- Silmä hohti, kasvot loisti.
- Tul’ hän Neiden vierehen,
- Kauhun poisti sulollansa,
- Kuiske kuului huuliltansa:
- ”Nytkö saavut Pohjan tyttö,
- Nytkö, kauvan kaivattu!
- Tässä olen; valon henki
- Ota, Herran siunattu!
- Kätke rintaan lämpösehen,
- Kanna kansasi etenen!” –
- ”Ken sa olet henki vieno?
- Missä kuulu kotisi? –”
- ”Olen valon Jumalatar –
- Ihmisrinta suojani.
- Ken sen avajaapi mulle,
- Valkeata loiden hälle.
- Usein on tuo suoja ahdas,
- Täynnä kylmää huurua,
- Harvoin lämmin vieras-maja.
- Siks’pä tää on suloista
- Saada rinnall’ avatulle!
- Neiti, ollos suoja mulle!” –
- ”Halpa oon ma suojaksesi,
- Tyttö köyhän Pohjolan,
- Rinta kylmä, heikko, arka
- Sulle, Impi taivahan.
- Talvi pitkä rinnan hyytää,
- Kesä ei saa ve’eksi jäätä”.
- ”Jos ei pohjan päivä voisi
- Lämmittää sun rintaasi,
- Niin mä voin!” Noin lausui Impi,
- Neiden syliin lankesi,
- Siskon lailla innokkaasti
- Huulet suuteloilla kasti.
- Sitte näytti hiljaksensa
- Neiden rintaan vaipuvan,
- Kunnes kokonaan on poissa –
- Neiden kasvot hohtavan
- Nähtiin vaan; ei kyynel’ sillen
- Noussut silmill’ loistavillen. –
- Nyt on Jumalatar valon
- Kinnas Pohjan Neitosen;
- Siksi viemään valmistaikse
- Sitä kansan etehen. –
- Silloin hellin harput soivat,
- Neitoset kun soittaa voivat!
Lähde: Paavo-Kallio, E. 1883: Rikkaruohoja. I. Jyväskylä.