Valo ja varjo

Valo ja varjo Kirjoittanut Saima Harmaja

En, kammiooni kahlittuna, voi

kynääni purppuraan ja kultaan kastaa.

Ei aavain pauhu unelmiini vastaa,

maan lehtiholvit mulle huminoi.

On huoneessani rauha kalvakkain,

ei siellä ruusukaan suo täyttä tultaan,

ja niinkuin kukka, vajoava multaan,

jäsenin kuihtuvin sen asujain.

Siks mitä piirtää kynä uupuneen,

maan värihehkusta ken säteen sai vaan

ja jolta suljettu on loisto taivaan?

– Se uraa aukoo hämyyn ikuiseen.

Maan jäljettömän pintaa kartoittain

se näkymättömästä etsii teitä,

jo löydettyjä, jälleen häipyneitä,

ja sille puhuu valo, varjo vain.

Lähde: Harmaja, Saima 1937: Kaukainen maa: runoja. Werner Söderström Osakeyhtiö, Porvoo.