Vallankumous (Uskela)

Vallankumous. Kirjoittanut Kaarlo Uskela

Se yllättää kuin hirmumyrsky. Jyskyin

jo yhteiskunta järkkyy, järisee,

sen vankat perustukset tärisee

ja tukipylväät kukistuvat ryskyin.

Sen pohjavoimat saivat sortumaan,

on siitä kohta raunioita vaan.

Kun päivä laskiessaan painuu mereen

ja taivaanrannan valtaa valollaan

kuin tahtois pilvet polttaa palollaan

ja itse peittyisi ja peittäis vereen

maan, taivahan, niin silloin nähdä voi,

ett’ ennenpitkää myrskyn pauhu soi.

Näin tulee vallankumous. Kun hätä

on suurin, kaikki toivo rauennut,

kurjuuden kuilu eteen auennut,

se puhkee esiin, myllertää – ja mätä

perustus yhteiskunnan kukistuu

kuin myrskyn murskaamana ontto puu.

On myöskin vallankumous kuin kevät:

jäät, lumet sulaa maahan lokaiseen,

saa lehti ruusunoksaan okaiseen,

inehmot itkevät ja hymyilevät.

Se tuskia ja turmiota tuo,

vaan myöskin uutta elämää se luo.

Se rajuilman puhdistavan nostaa

ja uudet toiveet tuopi rintahan,

sen kautta kalliisehen hintahan

onnensa kansa kärsinyt saa ostaa. –

Se kärsimyksen maljan pohjaan joi,

nyt sille sopusoinnun sävel soi.

Lähde: Uskela, Kaarlo 1921: Pillastunut runohepo: runoja. Työväen Sanomalehti Osakeyhtiö, Helsinki.