Vallankumous (Uskela)

Vallankumous.

Kirjoittanut Kaarlo Uskela


Se yllättää kuin hirmumyrsky. Jyskyin
jo yhteiskunta järkkyy, järisee,
sen vankat perustukset tärisee
ja tukipylväät kukistuvat ryskyin.
Sen pohjavoimat saivat sortumaan,
on siitä kohta raunioita vaan.
Kun päivä laskiessaan painuu mereen
ja taivaanrannan valtaa valollaan
kuin tahtois pilvet polttaa palollaan
ja itse peittyisi ja peittäis vereen
maan, taivahan, niin silloin nähdä voi,
ett’ ennenpitkää myrskyn pauhu soi.
Näin tulee vallankumous. Kun hätä
on suurin, kaikki toivo rauennut,
kurjuuden kuilu eteen auennut,
se puhkee esiin, myllertää – ja mätä
perustus yhteiskunnan kukistuu
kuin myrskyn murskaamana ontto puu.
On myöskin vallankumous kuin kevät:
jäät, lumet sulaa maahan lokaiseen,
saa lehti ruusunoksaan okaiseen,
inehmot itkevät ja hymyilevät.
Se tuskia ja turmiota tuo,
vaan myöskin uutta elämää se luo.
Se rajuilman puhdistavan nostaa
ja uudet toiveet tuopi rintahan,
sen kautta kalliisehen hintahan
onnensa kansa kärsinyt saa ostaa. –
Se kärsimyksen maljan pohjaan joi,
nyt sille sopusoinnun sävel soi.


Lähde: Uskela, Kaarlo 1921: Pillastunut runohepo: runoja. Työväen Sanomalehti Osakeyhtiö, Helsinki.