XIII [Valhepukuinen]

Kirjoittanut Kaarlo Sarkia


Tää sielu ihmistä jo rakastihan
ja uskoi, ihminen ett’ ihmisyyteen
pyhästi pyrkisi, ja korkenihan
hyvyyden kylvö – kunnes jäisen hyyteen
oraille vuodattivat vallat vihan.
miesmielen viettelivät portot pyyteen
huventain sylissään kuin hauraan vahan
hyvyyden, valloilleen taas päästäin pahan.
Käy puhe: nälässään syö susi sutta,
mut luotu ei koske omaan sukuun.
Lajiinsa pedoillekin laupeutta
soi Luoja – yhtä ottanut ei lukuun,
ihmistä, sukusurmaan suistunutta.
Vaatetti hänet valheen narrinpukuun:
Jumalanmuotoisena, kuulain kulmin
käy tietään tappaja tuo julkein, julmin.


Lähde: Sarkia, Kaarlo 1943: Kohtalon vaaka: runoja. WSOY, Porvoo.