Vaimon kavaluus
| Vaimon kavaluus. (Itämainen tarina) Kirjoittanut anonyymi |
Bagdatin kaupungissa sanotaan kerran eläneen nuoren kauppian joka kauneutensa suhteen oli merkillisin ja kaikilta rakastettu. Eräsnä päivänä kävi ihana tyttö hänen puotinsa sivutse ja keksi puodin oven päällä kirjotuksen: ”Miehen kavaluuden yli ei ole käynyttä. Vaimon kavaluus on tyhjä sitä vastaan”. Tästä harmistui tyttö, ja sanoi itsekseen: ”minä vannon huntuni päälle, opettaa hänen tuntemaan vaimon kavaluuden ja muuttamaan tuon kirjotuksensa”.
Toisena päivänä orjansa keralla tuli jälleen tämä tyttö sangen yöliästi vaatetettuna, rikkaasti kaunistettu paistavilla kalleilla kivillä ja kauniit hivuksensa kutreissa aaltoillen olkapäillänsä. Kaikellaisia ostavinansa meni hän kauppian puotiin ja tavallisesti tervehdittyänsä alkoi puhella:
”Katsokaa minua, onko se oikeen kutsua minua kyyryseljäksi ja vaivaseksi”? Näin sanoen hän nosti huntuansa näyttäen kaulansa ja rintansa jotka olivat valkiat kuin lumi. ”Ja ken tahtoisi minua sanoa rumaksi ja kierosilmäksi”? lisäsi hän vielä näyttäen kasvonsa joissa kukoistava ihanuus loisti. Kauppias sanoi sitä suurimmaksi vääryydeksi, kysyen, ken niin häivytön olisi ollut? Minun oma isäni, vastasi tyttö, on joka ei laskisi minua miehelle ja siksi semmosella valheella minun rumuudestani, kaikki kosiat poiskarkottanut. Ken ja mikä virkamies teidän isänne on? kysäsi kauppias. ”Minun Isäni on tämän kaupungin ylimäisen oikeuden päämies vastasi tyttö, ja heitti jäähyväset kaupialle.
Kauppias jonka sydämmessä rakkauden tuli jo leimusi, epäili jos oli valveilla eli näkikö unta. Paikalla sulki hän nyt puodinsa ja riensi sen ylhäisen virkamiehen taloon. Päästyä sinne, tervehdittyä ja istuittua puhui hän näin: ”minulla on tärkiä anomus teille ja tahdon sen suorasteen ilmoittaa. Minä olen rakastunut teidän tyttäreenne. Antakaa se minulle vaimoksi.” Nuori ystäväni, vastasi Päätuomari, ei minun tyttärestäni ole teille; hänen rumuutensa ei sovi teidän rakastettavan ihanuutenne rinnalle. Se on pahasti tehty teiltä sanoi nuorukainen, että niin puhua tyttärestänne. Minä rakastan häntä, miksi te häntä minulta kielläte? Kauvan niin taisteltua, viimein Tuomari suostui ja avioliitto päätettiin. Sulhasen piti maksaa viisi rahaa ensin ja viistoista jälestä häihin ja yhdenverran jos tahtoi eroa naimisestansa. Tuomari vielä pyysi häntä peräytymään mutta turhaan; sulhanen tahtoi jo samana iltana pitää häitä. Niin tapahtuiki.
Seuraavaisena yönä astui nuori kauppias morsiamensa tykö, kohotti hunnun hänen kasvoiltansa ja näki – – kummitoksen, hirmun rumuuden edessänsä. Hänen hämmästyksensä oli sanomaton. Yö tuntui hänelle koko iankaikkisuudelle ja ei elämässänsä ollut hän niin halulla odottanut päivää, joka oli pelastava häntä inhottavaisesta seurastansa.
Toimitettua tavallisen aamurukouksen läksi hän puotiinsa, aukasi sen, istuiden juomaan kahveansa. Laivamiehet, kauppiat ja muita kaupunkilaisia rupesi yksin sekä joukottain keräytymään puotiin. He irvistelivät hänelle sanoen: Meitä sinä et suonut juomaan kahvea luonnasi? Nuori morsiamesi on sinua niin ihastuttanut että unhotit entiset ystäväsi. Jumala antakoon paljon menestystä liitollenne!
Myöhemmin päivällä tuli myös tämän puuhan saattaja keviästi sipsutellen puoliin. Hän oli vielä ankarammasti vaatetettu ja koristettu kun eilen, niin että käveliät seisattuivat kahden puolen katua häntä katselemaan. Hän istuisiin puotiin, ja tervehti sanoen: Paljon onnea sinulle rakastettuni tänäpäivänä. Jumala suokoon sinulle yltäkyllin iloa ja menestystä.
Nuori kauppias oli murheellinen. Otsaansa kurpistaen vastasi hän sanoen: Sano mitä sinulle olen rikkonut, koska minulle niin olet tehnyt?
”Minulle et mitään ole rikkonut” vastasi neiti, mutta tuo puodin oven päällä oleva kirjotus minua närkästytti. Muuta se takaperin niin minä myös olen päästävä sinut siitä kehnosta kaupasta.
Heti tempasi kauppias kultarahan, antoi sen orjalle sanoen: Juokse kirjottajan sen ja sen tykö, ja käske hänen kauneilla sinertävillä ja kulta kirjaimilla kirjottamaan: Vaimon kavaluuden ei ole ylitäynyttä. Miehen kavaluus on tyhjä sitä vastaan.
Orja haki kirjoittajan, joka heti valmisti anotun kirjotuksen ja kauppias asetti sen puodin oven päälle entisen siaan. Senjälkeen sanoi neiti:
”Mene nyt linnaan puhuttelemaan silmänkäntäjiä, apinan ja karhuntansittajia, jotka siellä asuksentelevat, että he huomenaamuna varahin tulisivat luoksesi Päätuomarin hoviin. Sinun appesi Kadin kanssa, kahvea juodessa tulevat he tervehtämään sinua, ja toivottamaan onnea huutaen: ”Jumala suokoon sinulle monta onnellista päivää, rakas ystävä ja heimolainen, o sinä silmäterämme! Jos ehkä hävennetki meitä, niin kuitenki me pidämme kunnianamme kutsua sinua heimolaiseksi. Ja vaikka ajasit meitä pois näkyvistäsi niin me emme siittenkän sinua jättäsi; sillä enomme poikahan sinä olet.” Silloin annat sinä heille rahaa. Kaadi kysyy sinulta selitystä tähän, siihen sinä sanot: ”Minun isäni oli oikeestaan karhuntanssittaja, ja se on meidän pereemme ammatti. Mutta koska me vähän rikastuimme niin asetuimme me kauppiaiksi ja olemme niin saaneet arvon muiden kaupunkilaisten rinnalla.”
Kauppias seurasi tytön neuoa ja kaikki meni niin kuin oli aivottu, ja Päätuomari sanoi: Sinä siis olet Silmänkääntäjä ja karhuntanssittaja ja kuulut heiän ilvejoukkoonsa?
”Minä en voi kieltää sukuani tyttäresi rakkauden suhteen” vastasi kauppias. ”Mutta sinulle ei sovi naiseksi semmoisen miehen tytär kun Lainoppinut, joka istuu oikeuden korkeimmalla istuimella, ja jonka suku suorasteen nousee Jumalan Prohvetan heimoksi. Semmosen miehen tytärtä ei sovi antaa silmänkäntäjille ja karhuntanssittajille”, sanoi Päätuomari.
Vaan, sanoi taas kauppias, ”muistakaatte, hän jo on laillinen vaimoni ja hänestä en tahdo erota jos kaikkia mailman hyvyyttä taritsesitte”.
Vihdoin sovittiin kuitenki erosta. Avioliitto purettiin ja molemmat pääsivät vapaaksi. Kauppias riensi nyt ihanansa tykö. Tämä oli asetse-pitsejä-vanhimman tytär. Hän kosioi isältä tytärtä, sai luvan ja otti naiseksensa. Yhdistyinä elivät he siitälähin ilossa ja onnellisna kaiken ikänsä.