Vaeltaja (Vala)

Vaeltaja.

Kirjoittanut Katri Vala


I.Muokkaa

Ah, aamuun kullanhohtavaan
mun kiurun laulu herätti.
Sen pesän viereen apilaan
mun oli ilta tuonut.
Taas uusi päivä edessäin
kuin kultaharppu helisee.
Nyt valmis huimaan matkahan
oon kanssas, kehrä auringon!
Jo metsän lähdepikariin
suun ahnaan olen kastanut,
ja ilman sinisen viinin
soi huume kautta suonien.
Hei, hattarat, mua saattamaan
nyt valkein ratsuin, nauraen!
Käyn suurten merten yli
ma maahan kauniin prinsessan.
Saa ketjun kastehelmisen
kuun puoliskossa hän!
Ah, elämä, on jalkojesi jäljet
niin ylen ihanat!
Kuin maailman kaikki soittimet
voi sydän visertää,
kun kukat pienin käsin tarttuu saappaihini, kysyy:
Sun mihin tänä iltana
saa ehtootähti nukuttaa?


II.Muokkaa

On hunnun synkänpimeän
nyt tähdet yli kasvojensa heittäneet.
Lie suru siellä jossakin,
lie joku tähti kuollut.
Mun ylväs vaeltajariemuni
on kylmään viimaan sammunut.
Niin jalkojani väsyttää,
ja sydän on kuin surullinen lintu.
Ma ajattelen: jossakin
on koti, jonka ikkunoista
käy valovirta yöhön pimeään
ja onnellinen nauru rakkaitteni.
En vain tietä löydä,
kaikki ikkunat on vieraat.
Varkain katselen mä niihin silmin janoisin
ja kaipaan hellää kättä, hurmaa askareiden
ja itken tylyyn aitaan nojaten.


Lähde: Vala, Katri 1924: Kaukainen puutarha. Werner Söderström Osakeyhtiö, Porvoo.