Vaatimus
| Vaatimus (Wienin barrikaadien urhoille) Kirjoittanut Jalmari Virtanen |
I
muokkaa- Pois seitsentähden säilänkärki kääntyy,
- Kun aamu Karpaateilta ratsastaa.
- Vaan päivän airut ristikolle nääntyy
- Ja tyrmän muuriaukkoon raukeaa.
- Ja vanki miettii: ”Ensi vierahaksi
- Sa tulla tahdoit, kultaa seuloen
- Mun koppiini, sen saada kirkkaammaksi,
- Ja tuoda mulle viime terveisen.
- ”Sua kiitän... Siipes kultasulka kantaa
Idästämulle suuret terveiset.- Ne tahdoit tänne luolan pohjaan antaa
- Vaan ethän tänne pääse koskaan, et!
- ”Vain kultaat kopistani katon rajaa
- Ja uuvut ruostehelle ristikon.
- Vaan sekin riittää kertomaan, kuin vajaa
- Se voitto, jonka meistä saivat, on.
- ”Niin, natsit petomaiset, luulko älkää,
- Ett’ olis lyöty vallankumous!
- Vaikk’ meitä hirtätte, vaikk’ joukot näkee nälkää,
- Niin meissä varttuu taistoon uskallus.
- ”Jokainen aamu, joka kylvää kultaa,
- Idästä heittäin meille säteitään,
- Se liehtoo rintoihimme taiston tulta
- Ja viittaa tietä valtaan, elämään.
- ”Kuin mulle tuo, se miljoonille tuonut
- On mailta Sovettien viestit nää:
- Siell’ luokka, puolue on vallan luonut,
- Mi voittamattomaks’ kautt’ aikain jää.”
II
muokkaa- Elämänsä viime yötä
- Uhrannut ei uinailulle,
- Unten vienot utuportit
- Auenneet ei tuomitulle.
- Taisteluiden kuvasarjaa,
- Niinkuin nauhaa kinofilmin
- Läpi yön on seuraellut
- Loikoessaan avosilmin.
- ”Pakoilleet ei toverimme,
- Taisteluun kun heitä vaadin.
- Moni uljas proletaari
- Kaatui luona barrikaadin.
- ”Veikko kaatui... Silloin kampiin
- Tartuin kohta kuularuiskun.
- Vaimo armas ammusvöitä
- Kantoi keskeen luotituiskun.
- ”Väistyttiinkö?... Ei! Vaan voimaa
- Sadoin verroin meitä vastaan
- Toivat hurtat, kanuunoita...
- Muurit murtui ammunnasta.
- ”Kaatui multa armas vaimo,
- Kaatui toverini vakaa;
- Iski tarkkaan vihamiestä,
- Ampui barrikaadin takaa.
- ”Sankaruus on kaunis kilpi,
- Mutta ei se riitä vielä.
- Monen monta täytyy seikkaa
- Huomioida taiston tiellä.”
III
muokkaa- Kuvat kulkevat ohitse aivojen;
- Eli mennehet päivänsä vanki.
- Ei murtunut, vaikka on murheinen,
- Ei armoa anomaan hanki.
- Hän petturijohtoa tuomitsee
- Ja joukkojen kuntoa muistaa.
- Ja uusista taistoista haaveilee,
- Pois poskelta kyyneleen suistaa.
- ”Mitä siitä, jos pyöveli valmistaa
- Tuhosilmua hirttämispuulla!
- Idän äärellä kaunis on Sovettimaa,
- Josta yhäti tahtoisin kuulla.
- ”Tae siitä se varmoista varmin on,
- Että taistelu ollut ei turhaa.
- On luokkani uljas ja voittamaton!
- Ei pyövelit luokkaani murhaa!”
IV
muokkaa- Aukee raskas rauta-ovi.
- Sisään astuu pyöveleitä...
- Nousee vangin raskas povi:
- ”Tarvitse en, pappi, teitä!”
- Kaunis aamu... Loimuin palaa
- Idän puolla aamurusko.
- Sinne vangin katse halaa,
- Mielen valtaa voiton usko.
- Katsoo nuoraa, hirttolavaa...
- Vaikka tuska rintaa raastaa,
- Rauhallisna suunsa avaa,
- Pyöveleille lujaan haastaa:
- ”Yhtä pyydän, vaadin teiltä:
- Että katsoa saan Itään!”
- Itään katsoo telineiltä,
- Eikä vaadi muuta mitään.
1933
Lähde: Virtanen, Jalmari 1936: Valittuja runoja. Valtion kustannusliike Kirja, Petroskoi.