Väsymys (Haarla)
Väsymys. Kirjoittanut Lauri Haarla |
- Miks saavuit juuri nyt, oi kalvas nainen,
- mun luoksein tiellä tällä –
- miks saavuit tilintekoon synkeään
- näin yöllä kuolon himmeällä.
- Nyt kaikki onhan turhan turhaa,
- niin mennyt lempemme kuin murhe sen,
- ma oonhan peto nyt, en ihminen,
- ja kaikki tääll’ on synkkää veljesmurhaa.
- Oi turhaan tutkaat mua!
- Et taida tietää, armas muinainen,
- sun silmäis ylle lemmentuska luonut
- on itkukaihen, härmän talmaisen.
- Jo niihin katsoakin kaihdan ma –
- Ja ympärilles silmää, armas!
- Näät kaikkialla härmän kalmaisen.
- On huurre puissa noissa
- kuin käärinliina kalmistoissa.
- Ja viti viimeöinenkin
- sen liepehenä peittää tien
- ja mykän härmälakki-joukon,
- jot’ yössä verityöhön vien.
- Ja katso: mulla hartehilla
- on kumarilla, huurteisilla
- tuo sama härmä, kuura kuoleman.
- Min’ enkö vapaa syyttelyistä
- sun muistos ihanan ja katkeran,
- näin marssiessain surman suuhuni
- – Ojenna kätes, kierrä tuskan puuhun,
- niin miekan kaksiteräisen lyön sydämees –
- En jaksa lain, en jaksa selvittää
- sydäntä kuumaa, päätä hurjaa,
- en kohtaloa hullua ja nurjaa,
- mik’ iski eroon sun ja mun – – –.
- Mut niin jos selkeneisit muistohoni nyt,
- ett’, armas, kätes kierrät ristinpuuhun
- yht’ armaasti kuin kesäyössä
- syleili kätes kerran miehustaani
- ja luottaen kuin silloin suudelmaani
- teräistä miekkaa vuotat sydämees,
- oi silloin niinkuin Neitsyelle
- se salama sun iskee puhtautees,
- mik’ otsan puhtaan antaa syntiselle,
- pyhyyksin uusin siunaa maailman.
- Oi silloin, armas, kaihet himmeät
- pois pyyhkäistään sun silmistäsi –
- sun murheen ahavoima hipiäsi
- niin kirkastetaan niinkuin valkeus.
- Ja silloin, silloin nähdä saati
- Tään miehen sielu kaltaisekses
- niin kirkastuu kuin päivän maat
- on kirkkahia lailla auringon
- – Niin nöyrtyy etehesi sielu tää
- kuin palvomalleen sielu palvojan –- –
- Niin itsensä se sulle selvittää
- kuin ensi synnin vuoksi nuorukainen
- eess’ armahansa sydämensä avaa
- ja kalpein huulin syntiänsä tavaa.
- Jos näin sun henkes kohdannut mun ois
- nyt tällä muistoin yöllisellä tiellä,
- niin aamun tullen mies tää kuolla vois
- kuin Hellaan mies, niin kirkkahalla miellä!
- Ei väsyneenä näin mun täytyis taivaltaa
- nyt tietä härmän, kohti kuolemaa. – –
Lähde: Haarla, Lauri 1919: Saarretun näkyjä: runoelmia. Werner Söderström Osakeyhtiö, Porvoo.