Väkijuomain anniskelua koskeva asetus
Seuraava kirjoitus on, varustettuna 23 Helsingin liikkeenharjottajan nimikirjoituksella, näinä päivinä annettu täkäläiseen lääninhallitukseen, ja julkaisemme sen siinä toivossa, että kentiesi [pitää olla kenties] sen johdosta muuallakin, jossa asianhaarat tekevät sitä suotavaksi, ryhdytään samallaiseen toimeen.
"Ne harrastukset, joihin raittiuden edistyttämiseksi on pontevasti ryhdytty, sekä lainlaatimuksen alalla että yksityisten ja seurojen puolelta, ovat kieltämättä tuottaneet siunattuja, jopa aavistamattomiakin hedelmiä. Tätä todistaa erittäinkin niiden jokapäiväinen kokemus, jotka työnantajina tahi muutoin asemansa puolesta ovat alituisessa ja likeisessä yhteydessä työväen kanssa. Niinpä ovat nuo ennen työpaikoissa tavalliset ja turmiota tuottavat puolentuopin viinapullot melkein tykkänään niistä kadonneet sitten kun kannu on säädetty vähimmäksi myyntimääräksi. Ani harvoin tapahtuukaan nyt enää, että työhön ryhtynyt mies viikon kuluessa sitä keskeyttää juomisen tahi juopumuksen tähden. Mutta työmiehelle on vielä olemassa sadin, johon hän helposti tarttuu. Haikeasti täytyy surkutella, että se päivä, joka on Jumalan säätämä henkisten ja ruumiillisten voimien virkistyttämiseksi, monella tavalla on muuttunut siksi loukkauskiveksi, jota saattavat karttaa ainoastaan lujimmalla tahdonvoimalla varustetut henkilöt. Työmies, tottuneena nousemaan varhain aamulla, ei viihdy sunnuntainakaan tavallista kauvemmin vuoteellaan. Hän nousee, mutta asunto on ahdas, ilma ummehtunut, kirkko ei vielä avoinna. Hän lähtee silloin ulos kävelemään. Mutta jokaisen askeleen päässä houkuttelee häntä kaikenmoiset juomapaikat, jotka hänelle ja hänen ystävilleen alttiisti aukaisevat ovensa kaiken varmuuden vuoksi jo kello 6:sta aamulla, jolloin kaikki muu liike vielä lepää, tarjoten hänelle lämmintä ja seurustelu-tilaisuutta, ehdolla että hän nauttii juovuttavia aineita. Semmoisen valmistuksen kirkonmenoon ja Jumalan sanan kuulemiseen tarjoo hänelle yhteiskunnan säätämät asetukset, mutta itse hän käsittää, ettei hänessä ole kirkonmenijää, kun juomala vihdoin kello 10 suljetaan, jolloin jo aamukirkko onkin tuntia ennen aljettu. Ei liene aina varma että kerran sisään tulleet todellakin jättävät paikkansa, vaikka ovet myöhästyneille suljetaan, tosin ei pitkäksi ajaksi. Jo k:lo 2 i. p. jolloin tavallisesti vielä jumalanpalvelus kestää, avataan taas juomaloiden ovet uskollisesti vartioivalle yleisöllensä. Mikä tulva silloin on sisään tunkeumassa, sen näkee jokainen kaduilla liikkuva. Viikon alkupäivät ovat sentähden ne, joina on vaikeaa työmiehelle taas päästä säännöllisiin toimiinsa. Semmoiset ovat hänelle seuraukset ja muisto siitä päivästä, joka on aiottu siveelliseksi ja ruumiilliseksi varttumiseksi, mutta joka ihmisten toimeenpiteistä on muuttunut lankeemuksen ja turmion päiväksi.
Tämä kamala kohta onkin kyllä tullut huomatuksi. Niinpä on esimerkiksi Norjassa väkiviinain anniskelu kielletty lauvantai-illasta kello 5 maanantai-aamuun kello 9, ja Skotlannissa ja Irlannissa samoin ravintolat suljetut koko sunnuntaipäivän. Mutta myöskin omassa maassamme löytyy kaupunkia, joissa väkiviinain anniskelu on enemmän supistettu kuin Helsingissä.
Kuullaan joskus väitettävän että sellaiset kieltolait vaan lisäävät salakapakoitsijain liikettä. Jos todellakin samat ihmistulvat ryntäisivät salakapakoihin, kuin tätä nykyä julkisiin, niin olisihan se paras osviitta poliisivoimalle saada ne ilmi. Mutta jos taas käynti vähenee, vaikka jotkut pääsisivätkin poliisien silmien ohitse niihin pujahtamaan, niin onhan kuitenkin suuri enemmistö pelastettu. Ei voi kieltäytyä taistelemasta julkista pahennusta vastaan, sentähden ettei kaikkea pahuutta voida ehkäistä.
Näiden syiden nojalla rohkenemme me allekirjoittaneet, jotka käytännöllisestä kokemuksesta olemme tutustuneet tämän alan kaikkiin erityiskohtiin, hartaasti ja nöyrästi pyytää Teitä, Herra Kuvernöri, käyttämään sitä valtaa, jota Teille suo voimassa oleva armollinen asetus paloviinan myynnistä, sen 21 pykäleessä, kieltääksenne väkijuomain anniskelua kaikissa niissä ravintoloissa, jotka eivät ole varustetut huoneilla matkustavia varten, lauvantai-illasta kello 6 maanantai-aamuun kello 8."
[Lähde: Uusi Suometar 4.3.1890 sivu 2]