Väkevä kukka

Väkevä kukka Kirjoittanut Saima Harmaja

Olen väkevä kukka, itänyt kuumassa maassa.

Imin mullasta voimaa unessa autuaassa,

minun teräni hehkuen kohosi aurinkoon.

Niin tuli pohjatuuli

ja repäisi kukkani irti,

niin tuli myrskytuuli

ja tempasi juureni pois.

Ilmojen pyörteissä nousin, vaivuin,

vavisten, nääntyen, kauhua täynnä,

mutta en sammua voinut.

Mihin tuuli on varteni viskannut,

olen juurtunut uudelleen,

tuhat kertaa kuoleman jälkeen

olen kukkinut uudelleen!

Minun levätä missään ei anna maa,

sade varttani lyö, vilu vapisuttaa,

joka tuulen henkäyksessä

minun kukkani vaikeroi.

Mutta ajasta aikaan muuta en voi

kuin rakastaa, vain rakastaa

maan ihmeellistä multaa,

ja myrskyn ulvontaa.

Niin kesken kuolemankamppailun

näen äkkiä kirkkauteen:

säde auringon lävitseni syöksähtää

tulivirtana uudelleen,

tuhat kertaa uudelleen!

Minä en voi sammua milloinkaan.

Minä, murtunut, huudan pauhinaan:

Ole kiitetty, korkea Jumala,

joka loit tämän taistelun maan.

Lähde: Harmaja, Saima 1932: Huhtikuu: runoja. Werner Söderström Osakeyhtiö, Porvoo.