Väinölän lapset (1889)

Väinölän lapset. Kirjoittanut Arvid Genetz

Kas Suomen lahdella hyrskyt

Ja laajat Laatokan ve’et

Ja vuolaan Tornion tyrskyt

Ja Maanselän harjanteet

Ne halkoo Suomea suurta,

Ne pilkkoo kansaa sen,

Ne katkovat Sammon juurta,

Ei juurru se uudelleen:

Vaan kaikki Väinölän lapset

Jo eksyi toisistaan,

Kuin tuulispäässä hapset

Ne kaikk’ ovat hajallaan:

Ei Aunus, Vepsä tunne,

Kust’ Eestein kulkee tie,

Ei Karjala tiedä, kunne

Jo Kainuu häipynyt lie.

Mut «jäljet Väinämön laivan»

Halk’ aaltojen haimentaa,

Ja «viikatteens’» yli taivaan

Hän vieläkin kuljettaa;

Yli Maanselän kaskein sauhun

Hän nostavi harmaan pään,

Ja kautta kuohujen pauhun

Ikitietäjän kuuluu ään’.

Ja vanhan Väinämön haamu

Se silloin laulavi noin:

Vois sullekin koittaa aamu,

Sä kansani onnetoin;

Ei viel’ ois aikas ilta,

Jos heimoushenkeä ois,

Vaan syntyä voisi silta,

Mi kansani yhteen tois.

1882.

Lähde: Jännes, Arvi 1889: Muistoja ja toiveita ystäville jouluksi. Weilin & Göös’in Osakeyhtiö, Helsinki.