Uusi kirjoitus-tapa

Uusi kirjoitus-tapa. (Lähetetty.) Kirjoittanut Wolmar Schildt

Danskalainen Rohvessori, mainio kieli-niekka Rask jo aikanaan mietiskeli Suomen kirja-kielen tulevan näöltään somemmaksi, jos pitkät äänikkeet (vocaler) kirjoitettaisiin yhdellä äänikkeellä, joka saisi ylä-puolellensa tämmöisen merkin ´, nimittäin: á olisi yhtä kuin aa, é = ee, í = ii, = ó = oo, ú uu, ý = yy, ´ä = ää, ´ö = öö. Hänen mietettä on vähän suosittu joilta-kuilta siellä-täällä; vaan niin suureen muutokseen tavallisesta kirjoitus-tavasta ei kirjamiehet vielä ole mieltyneet. Aleks. Ingman tosin jo Anakreonia suomentaissansa käytteli vieraissa nimissä Raskilta tarjottua merkkiä, ja jälestäpäin, joku vuosi sitte, Hän tätä muutosta vielä kiivaammasti puolusteli, pyytäen sitä saada kirjoissa yleisesti käytettäväksi. Mutta tämä Hänen aikeensa jäi menestymättä. Mainittua merkkiä voisikin sen vuoksi moittia, että olisi vaikea erottaa sitä siitä tunnustähdestä, joka sanojen korkoa (accent) osottaa. Korko-merkki (’) ja tuo edellä-mainittu, äänikkeen pituutta eli pitkä-arvoisuutta osottava tunnus (´) ovat muka ihan yhdennäköiset. Tämän yhdennäköisyyden karttamiseksi ja selvemmyyden vuoksi saattaisi merkki: ^ olla sopivampi äänikkeen pituutta viittaamaan. Arvattavasti Suomen kansa eli Yleisö ei vielä suostune tähänkään muutokseen, sillä kirjoitus jotenni oudostuisi siitä ensimmältä. Vaan kansan vähitellen siihen totuttua, sekin kirjoitus-tapa tutustuisi ja näyttäneisi soreammalta. Sanotaan ehkä: ”Rahvas ei opi tätä uutta kirjoitus-tapaa lukemaan, siitä ainakin lukeminen tulisi vaikeammaksi kansalle.” Mutta onhan jo moni talonpoikaisesta säädystä tottunut lukemaan latinaistakin ränttiä eli painia, helposti-han sitte pitäisi tottuman tähänkin lyhennettyyn kirjoitus-tapaan.

Tämän mukaan olisi:

â yhtä kuin aa, esimerk. antâ y. k. antaa.

ê y. k. ee: tulê y. k. tulee.

î y. k. ii: vîttâ y. k. viittaa.

ô y. k. oo: katsô y. k. katsoo.

û y. k. uu: rîsû y. k. riisuu.

ŷ y. k. yy: vîpŷ y. k. viipyy.

^ä y. k. ää: ^äni y. k. ääni.

^ö y. k. öö: elk^ön y. k. elköön.

Esimerkiksi kirjoitamme tähän Isä meidän tällä ûdella tavalla.

Isä meidän joka olet taivaisa. Pyhitettäk^ön Sinun nimes. Lähestyk^ön Sinun valtakuntas. Tapahtukôn Sinun tahtos niin mâssa kuin taivâssa. Anna meille tänäpäivänä meidän joka-päiväinen leipämme. Ja anna meille meidän syntimme antêksi, niinkuin mekin antêksi annamme meidän velvollistemme. Ja ele johdata meitä kiusauksên. Mutta p^ästä meitä pahasta. Sillä Sinun on valtakunta ja voima ja kunnia iankaikkisesti. Amen.

Se kuitenni tässä heti pist^ä silmên, että ä ja ö ^änikkêt, pitkinä, sâvat kaksi merkkiä p^älletysten. Jos tämä näytt^ä rumalta, niin voisi kirjoittâ ä:tä näin: æ, ja ötä näin: œ. Sillä tavalla myös Latinan kielessä nîtä usein kirjoitetân. Suomen ^änikkêt tulisivat sîs olemân tämmöiset:

lyhyet ^änikkêt: a. e. i. o. u. y. æ. œ.

pitkät äänikkeet â. ê. î. ô. û. ŷ. âe. ôe.

Tæmæn mukân olisi Isæ-meidæn rukous tæmmœinen:

Isæ meidæn joka olet taivaisa. Pyhitettäkôen Sinun nimes. Lähestykôen Sinun valtakuntas. Tapahtukôn Sinun tahtos nîn mâssa kuin taivâssa. Anna meille tænæ-pæivænæ meidæn jokapæivæinen leipæmme. Ja anna meille meidæn syntimme antêksi, nînkuin mekin antêksi annamme meidän velvollistemme. Ja ele johdata meitæ kiusauksên. Mutta pâestæ meidæt pahasta. Sillä Sinun on valtakunta ja voima ja kunnia iankaikkisesti. Amen.

Lukija kysynê, mikä hyœty koko tæstæ mûtoksesta syntyisi? Sîhen vastâmme, ettæ kirjoitus kævisi sÎtæ lyhemmæksi ja somemmaksi. Moni hûtâ: ”nyky-aika tahtô kumota kaikkea vanhâ.” Ei suinkaan. Mûtoksia tapahtû kaikkina aikoina ja joka kielessæ. Esimerkiksi Ruotsalaiset kirjoittivat muinaisina aikoina: book, deel, y.m., joita sanoja nyt yleisesti kirjoittavat næin: bok, del. Eikæ sîtæ mikæn hæiriœ ole tullut, jopa vain somemmûtta ja lyhemmŷttæ. Mutta emme tarvitse’kân etsiæ semmoisia esimerkkijæ ulko-kielistæ. Oma Suomenkielemme kirjallisûs tarjô kyllæ esimerkkejæ kirjoitus-tavan mûtoksista. Næyttêksi panemme tæhæn, miten Pispa Agrikola v. 1548 kirjoitti Isæ-meitæ.

”Ise meiden ioca olet Taivais. Pyhetty olcon sinun nimes. Lehestulkon sinun valdakundas. Olcon sinun tactos nin maasa, quin on Taivais. Anna meille tenepeivenä meiden iocapeiuenen leipem. Ja anna meille synnimme andexi ninquin me annama meiden velgholisten. Ja ele iohdata meite kiusauxen. Mutta päste meite pahasta. Sille ette sinun ombi valdakunda, ia voijma, ia cunnia ijancaikisudhes. Amen.” (Katso Suomi vuodelta 1845 sivu 332.) Lukija katsokôn myœs mitæ Mehilæinen vuodelta 1836 tæstæ asiasta tûmailê.

VÎmeiseksi anomme, hyvæillen, ettæ kaunis Suomen tyttœ Suometar, ottakôn hûlillensa edelliset tûmat; eihæn Sen monet sulhaset, Suomen pojat, tuota kovin pahaksine.

W. Kilpinen.

Lähde: Suomettaren vuosikerta 1847, 13. heinäkuuta s. 1–2. [Tekstikorpus]. Kotimaisten kielten tutkimuskeskus, Helsinki. Viitattu 21.12.2006. Sisältyy kokoelmiin 1800-luvun korpus: Suomettaren vuosikerta 1847. Saatavissa osoitteesta http://kaino.kotus.fi/korpus/1800/meta/smtr/smtr1847_rdf.xml.