Uusi Atenalaisten-laulu
Uusi Atenalaisten-laulu. Kirjoittanut Esa Paavo-Kallio |
- Kurjuuden lapsille lohduksi vaan minun helkkävi kannel,
- Aikojen tuskihin luon luottehen, toivoa tuon.
- Sillä mä innostaa koen mieltä, mi tuskissa sortuu,
- Sillä kun suojaa ei, kaikki kun sortaja vei.
- Kantelo kauvan on maannut korpien korjussa tuolla,
- Eikä se helkkynyt, ei, kärsimys karjunnan vei.
- Kanssapa nääntyväin lasten mä vuosia juhlaa jo vietin,
- Kuoleman juhlaa – niin; ja haudoilla tanssittiin.
- Mutta jo nousevi vuolle, mi kuollehet haudoista kutsuu
- Työhön ja toimintaan puolesta kärsivän maan.
- Kasvomme kalmakkaat sekä arka ja horjuva käynti
- Aihetta pilkalle tuo niissä, kuin mässää ja juo.
- Sorrannan pauhina paisuu, kirkuva joukko kun yhtyy
- Yhdessä sortajan kanss’ – muista ei kahleitans.
- Siksipä sointuja lyön sekä lapsia lauluhun vaadin,
- Että he oivaltais sorron ja yhteen sais.
- Aika on nouseva uus, jona tyyntyvi sortajan ääni,
- Veljeys vallitsee, onnikin orhalle käy.
- Silloinpa soipi mun soitto ja helkkävi harput ja huilut,
- Lapsikin laululle käy, vanhuskin ennättäy.
- Toimesi, työsi, oi kansa, mi onnesi ohjiin tartuit,
- Varmahan voittohon vie – siinäpä kunniantie.
- Siinäpä kaunis on kantaa lippua purppuran sorjaa.
- Hulmua lippuni hei! – Vaaroja peljätä ei.
- Vaikkapa raastajas riepuja, hurjuuden hurstia nostaa
- Merkiksi sorrantatyön; johtavi joukkoja yön –
- Niin toki väistyvi joukko, mi päivää ja järkeä pelkää,
- Poistuen piilompaan, väistyvät vuoriin maan.
- Nouseva polvi jo pilkoin kertovi peikkojen laulun:
- Kuinka he vallitsi maan kauvaksi vuoristoon.
- Kuinka he lapsia söivät ja hulmuvan hurmehen joivat,
- Orjille oijentain raastannan ripsehet vain.
- Nouse sä kansani siis kuni kylliks’ on kunnian työtä,
- Lapsi ja harmajapää – myös se mi kyyneltää;
- Tuskasi unheen luo sekä katso sun voittosi päivää,
- Kultaset ailuet nuo siitä jo viestiä tuo.
Lähde: Paavo-Kallio, Esa 1910: Se verinen sunnuntai. Tampere.