Uuni
Uuni. Kirjoittanut Max Oker-Blom |
- On uuni tuvan seinällä
- niin nokisena, mykkänä,
- ja tyhjäntoimittajana
- sen mieli on niin apea.
- Se korkea kuin vuori on
- ja kuitenkin niin osaton.
- Se siinä seistä kököttää
- ja aivan huomiotta jää.
- Se kylmä on kuin talviyö,
- ei sydän rinnassa sen lyö,
- ja elo tuntuu löyhältä,
- niin kurjalta ja köyhältä.
- Syysilta saapui synkkä niin,
- nyt uuniin puita pistettiin
- ja tuohta puiden lomahan –
- tää toimi sangen somahan.
- Pien’ tikku punanuppinen
- sai sitten aikaan ihmehen:
- Kas, tuohi tuleen leimahtaa,
- jo puissa lieskat loimuaa.
- Ja kylmyys uunin entinen
- on poissa, siinä hymyillen
- se seisoo lämmin rinnaltaan,
- luo sätehiä pinnaltaan.
- Ja ääreen uunin vähittäin
- nyt piiri kaunis kertyy näin,
- mi puhdetöissään touhuaa,
- kun takkavalkee loimuaa.
- On isä töissä Tapion,
- hän veistää vartta lapion.
- Käy äidin rukki suristen,
- saa lankaa rullaan huristen.
- Ja sisko kangaspuissahan
- saa lentämähän sukkulan.
- Pien’ veikko veistää purttansa
- ens’ kesäkauden varalta.
- Ja takkavalkeen heijastus
- se on kuin onnen kajastus.
- Se tuntuu ihmeen hyvältä
- ja lämmittävi syvältä.
- Kas, joka säde hohtava
- on ilon ilmilausuja,
- ja toivon kultasiivillä
- se kohtaa ihmissydäntä.
- Ja työ se onnen tupaan tuo,
- se ilon joka rintaan luo.
- Ja hyveen hyvät haltijat
- sen orren alla asuvat.
- Ja säteet ilon uunihin
- taas heijastuvat takaisin.
- Se onnen sai mi puuttuihe
- ja suru iloks’ muuttuihe.
- Tää taru ota evääkses,
- kun lähdet elonretkelles!
- Kun toisten teitä kukitat,
- niin oman onnes rakennat.
Lähde: Oker-Blom, Max 1915: Kotitanhuvilla. Lapsille omisti Tohtori-Eno. Suomeksi sovitti I. H. Otava, Helsinki.