Uskon Kauppias
| Uskon Kauppias. Kirjoittanut anonyymi |
Oletten kyllä kuulleet mitenkä paavin aikana laitettiin miehiä, jotka matkustivat ympärin maita, ja tarjoivatten kaupaksi, hyvään hintaan, syntien anteeksi saamista. Tuhmat ja yksinkertaiset ostivat näitä, minkä jaksoivat, autuaksi tullaksensa; ja kauppiaat palaisivat tästä takaisin, omaan maahansak, isolla rahalla, naurain näihen tyhmyyestä ja autuutehen pyrkimisestä. Mutta paavin uskon hävittämisellä, hävitettiin meistä myös tämä mielen pimeytemme; ja, Lutheruksen uskolaisilla, on mielen-valonsa ja Jumalan tietonsa, parahina saattajana.
Nykyisin eivät kyllä uskallak, niin julkisesti, petteä teitä; sillä selkäänsä nyt saisivat (vaan ei rahoja) jos tahtoisivat kauppaa tehä. Kuitenkin ei nytkään syytäk rukoillak: ”Valvo Herra, rakas taivaallinen Isä, meijän ylitemme, ja varjelek meitä siltä kavalalta kiusaajalta, joka aina ympärimme käypi, ehtien ketä hään saisi ylös-nielläksensä; annak meille armojaisi, että me vahvalla uskolla, miehuullisesti, häntä vastaan seisoisimme”!
Sillä nytkin moni meistä kiusataan, vaivataan ja vaaitahan. Vaan nyt petetään teitä toisella tavalla: nyt tahotaan teiltä jo ehkä takaisin tämä teijän uskonne, rahojen tahi muihen maallisten etujen tähen; – tämän uskomuksemme, jossa löytyy meijän tään-aikuinen ja ijankaikkinen autuutemme. Jos kysyisimme teiltä, möisittenkö isänmaanne, hallituksenne, tahi vaimonne, lapsenne, eli mitä teillä on rakkahinta, niin vastaisitten – ei; sen tehnöövat petturit ja valapattoja!. No möisittenkö kunnianne uskonne, oman tunnon rauhanne, ja syämmen levonne, niin siihenki vastaisitten – ei. Silloin möisitten jo ihtennekin, ruumiillisesti että henkellisesti; sillä Jumalan uskomme ei ouk myötävänä, eikä vaihettavana. Olkoonpa ne eri uskot minkä tahansa; kullaki olkoon oma arvonsa, sil’emme myö mielik heitä ylentää eikä alentaa; mutta joka hylkee uskonsa, minkä maallisen voiton tähen, niin hään on hyvä myös hylkemään Keisariansa, ja pettämään isän-maatansa; ja semmoinen on meistä, ja kaikista rehellisistä hyljettävänä; ja sanoisimme hänestä – antaa mänevän männä! ei huolta hävyttömällä, työtä maansa myönehellä.
Siihen Jumalan uskoon, kuin olemme jo lapsuuestamme ylöskasvaneet, olemme jo niin harjauntuneet, ja on syämmessämme jo niin juurtunut, jotta kaikki meijän henkellinen olentomme, ja luonistumisemme, perustaiksen sen päälle. Jos nyt tätä meijän uskoamme liikahutetaan, tahi poisi otetaan, eli toista siaan sovitetaan, niin silloinki kääntyisimme rauhattomiksi, kaikessa meijän elämisessämme. Se on jo suuri synti, yritellä toista vietellyksensä, eli toista uskostaan pois-houkutellaksensa; vielä suurempi saaha häntä tässä narratuksi; mutta suurin synti oisj kuitenkin sillä, joka – maallisesta voitosta, heittäisi, luovuttaisi, ja hylkäisi uskonsa.
Suomalaiset talonpojat ovat usseen sukkelat puheissaan ja käytöksissään, jota seuravainenki tapaus toistaa, koska muuan muukalainen uskon-kauppias (sanotaan olleen Turkkilainen tahi koiran-kuontolainen) tuli meijän miestä kiusaamaan, näillä lauseheilla:
Ah, Kultainen! mischäsch schinun on Jumalasch?
Siinä missä sinunki; yksihän meill’ on kummallakin.
Ah, meill’ on monta Jumaloa. Meill’ on schuuret Jumalat, a meill’ on pienet Jumalat. Meill’ on Jumalat kirkoschscha, a meill’ on Jumalat huonehescha, a pyhä risti rinnasschamme; a meill’ on kullaschta Jumalat, a on hopeeschta Jumalat, a muuschta kalliischta kivischtä.
Niinpä se on, meijänki Jumala, joka paikassa, vieläpä mielessämmekin, syvimmässä syämmessämme.
A meijän Jumalat on paremmat; paljon on paremmat. Etkösch, kultainen, rupeschischit meijän uschkoon?
Minkälainen se on siitten uskonne?
A mie uschkon mitä papitkin uschkoo.
No mitäs siitten papit uskoovat?
Hyö uschkoo mitä koko kirkkokin uschkoo.
No mitäs siitten kirkkonne uskoo?
A älä kyschy kultainen! kuka niitä kaikkia muischtaa. Vaan josch rupiat meijän uschkoon, niin et tarvihtek lukea eikä ymmärteä, a pääschet ripillen ilman lukematak.
Eipä tuosta siitten ouk paljon apuakaan.
A schaat naija mischä hyvänä. A mie annan vielä viinuschkaakin paritschaksi; schaat rahojakin, a pääschet talollischeksi.
No työ naitten siitten kuin siatkin. Mutta jopama nyt ymmärrän tuon asian. Se on niinkuin markkinoillen lähteisin hyvällä oriillani, ja toinen tulisi tammaansa mullen tarjoamaan, ja lupaisi paljon vielä väliäkin; niin siitä jo arvaankin, jotta hänellä mahtaa olla laiska luuska, tahi vanha kani. Niin empähän lähek kauppaan; pi’äk sinä omaisi, minäkin pian omani.
Lähde: Suomalainen 16.5.1846.