Unta.

Kirjoittanut Mikko Uotinen


Muistan mä hetkistä onnea,
lyhyttä kuin Lapin kesä,
kaunehintani kaikesta:
Oli tanner kukkarinta,
helma hellivä lehtisen;
siellä uinuimme onnellisna,
lailla riemun lapsosien.
Muistan katseesi kaihosan:
lempeä kuin kesäilta,
poskillasi riemun rusko,
huomen hymy huulillasi.
Aaltoeli kutris meri,
orvon synkässä sylissä.
Muistan sanasi salaisen:
”tulen huomena takaisin,
muistele sinä minua,
aina aattelen sinua –.”
– Heräsin aamulla unesta,
kaiho riehui rinnassani.
Uneksi onneni havaitsin,
yöhyn tytön kukkaseksi.
Niinpä on orpojen elämä,
syksymielten vaeltelu:
unessa onnensa näkevi,
havaitsevi huomenensa;
siitä syttyvi surunsa,
uusi onnen kaipuhunsa,
riemunsa iki-ikävä.
– Niin on lempi orvon rinnan,
kuin lumikukkasen kohonta,
aika syksyvi sydämmen,
lakastavi orvon lemmen.


Lähde: Uotinen, Mikko 1907: Kevätvirroilta: runoja. Kustannusyhtiö Osmo, Helsinki.