Unohtumaton hetki

Unohtumaton hetki.

Kirjoittanut Olli Wuorinen

Eräs huvihetki

Sielussani säilyy,

Muistosta ei multa

Murene se pois:

Riemullisin retki

Edessäni häilyy,

Kuin sam’ aika-kulta

Vielä nytkin ois.

Venonen se viilsi

Nopeasti nientä

Kohden; – siinä kahden

Me vaan kuljimme;

Veden kalvo kiilsi,

Koska monta pientä

Lainetta nyt lahden

Piirsi purtemme.

Yltä päältä kastuin,

Kun ma kovin sousin,

Sillä varsin varmaan

Innolla sen tein;

Maalle sitten astuin,

Nurmikolle nousin,

Taluttaen armaan’

Sivullani vein.

Lämmin oli ilma,

Päivä-kulta paistoi,

Hyttysparvi huiski,

Ilmass’ survoen;

Hymyellen Hilma

Mansikoita maistoi, –

”Kuule Aatu,” kuiski,

”Nyt on hupainen!”

Peipponen se puussa

Hilpeästi hääri,

Kiiruhteli kesän

Askareissansa;

Silpoja ol’ suussa

Niistäpä hän kääri

Pienokaisen pesän

Poikasillensa.

Heleästi helkki

Lintuin kuorolaulu,

Myöskin puron tahti

Tuotti huvia;

Vienosesti välkki

Luonnon sulo-taulu,

Laineheton lahti,

Täynnä kuvia.

Taiten sitten taittoi

Hilmaseni hieno

Ruususia rannan

Kauno-kädellään,

Seppeleeks ne laittoi,

Virkkaen näin, vieno:

”Sulle, Aatu, annan

Muistoksi nyt tään!”

Sepä huvihetki