Unkarin kansa

Unkarin kansa Kirjoittanut Sándor Petőfi

Suomentanut Julius Krohn.

Nyt vapaa on Magyari, jo vapaa vihdoinkin,

Hän, jonka kädet, jalat taottiin rautoihin,

Hän, joka köyryyn vaipui all’ orjan-ikehen,

Niin kuin hän olis juhta, ei oiskaan ihminen.

Nyt vapaa on Magyari, pää pystyss’ olla saa;

Vapaasti, sitehittä hän kättään liikuttaa;

Ja rautaa, joka häntä puristi kahleena,

Nyt itse puristaa hän kädessään miekkana.

Nyt vapaa on Magyari; nyt, Saksa, vapise!

Et enää kansaa tätä jaloillas polkene,

Sen vert’ et enää juoda saa iilismatona;

Ansaitun palkkas sulle jo maksoi Jumala.

Slovakkiko tai Saksa ois herra tämän maan,

Tään maan, jot’ yhä kastel’ uroomme hurmeillaan?

Verillään maan tään kauniin Magyari lunasti,

Verillään tuhat vuotta puolusti, suojeli.

Ei valtaa täällä muilla, Magyareill’ yksin vaan!

Ja päämme päälle joku jos pyrkis tanssimaan,

Me hyppäämme sen päähän ja kannuksillamme

Kesk’-sydämehen asti leimamme iskemme.

Mut valvo’os, Magyari, myös öisin valppaasti,

Ken tietää milloin päälles kavala karkaapi.

Kun tulee hän, kaikk’ olkoon valmiina, aseissaan,

Venyä vuoteellaan ei saa puolikuollutkaan.

Vapaus, isänmaani! Oi sanat kalliit net

Imeköön äidin rinnast’ jo lapset pienoiset;

Ja sotatanterelle kun kaatuu sankari,

Huoahtakoon ne kaksi hän vielä viimeksi.

Lähde: Petőfi, Sándor 1892: Runoja: ynnä Petöfin elämäkerta. Suomentanut Severi Nyman. Werner Söderström, Porvoo.