Uni sekin.

Kirjoittanut Kössi Kaatra


Ma raivasin tien erämaahan
ja kukkia kasvatin
polun varteen paljon, paljon,
ja – työtäni silmäilin.
Ja katso! se kaikk’ oli ihmeen
ihanaa, sopusointuisaa,
ja muut’ ei puuttunut tuosta
kuin kukkien kulkijaa.
Vaan silloin saavuit sa sorja
kuin kukkien haltijatar,
kuin korven keinuva keiju,
hämyn henkien valtijatar.
Ja viitaten sulle, ma lausuin:
»polun tuon minä sulle tein;
sen saat sinä armahin, koska
olet kallis sa sielullein.
Ma en sitä astua taida,
en kukkia kulkea saa;
korut nuo näät eivät siedä
mun jalkaini poljentaa.
Ma syrjässä seison vainen,
kun kuljet sa kaunoinen,
ja kaukaa, kaukaa ma riemuin
sun leikkiäs silmäiien».
Noin lausuin. Nyökäten päätä
jätin näin polun polkijaks sun.
Ma jäin. Mut riemusin vielä,
uni loppunut kun oli mun.


Lähde: Kaatra, Kössi 1906: Kyttä. Hämeen kirjakauppa, Tampere.