Uni.

Kirjoittanut anonyymi


Näin kerran unta niin ihanaa,
Oli täynnä kukkia metsä, maa,
Ylinnä kukista ruusunen
Niin puhdas, tuoksuva, hienoinen.
Jos yletän ruusu sun kaunoinen,
Sun painan rintaani riemuiten,
Pois murheet, huolet ma unhotan
Ja nautin tuoksuas ainian.
Nyt ruusu kauno ma poimin sun
Nyt armas ruusu sa olet mun –
Voi, oka julmapa ruususen
Mua pisti poloista sormehen!
Ma heräsin, sormea tunnustin:
On ehyt sormi kuin ennenkin.
Mut siitäpä pakotus armoton
Se sydänparkahan siirtynyt on.

A. K.


Lähde: Koitar: Savo-Karjalaisen Osakunnan albumi. V. 1897. Suomal. Kirjall. Seuran kirjapainon osakeyhtiö, Helsinki.