Unelma (Sarkia)

Unelma Kirjoittanut Kaarlo Sarkia

Kuin pimeys ois –

vain kasvoilles lankeis valo

ja ma rukoilisin sinun vuotees äärellä vain...

Kaikk’ katois pois –

vain poskies vaalea palo

unen-hienona keskellä tummien kiharain.

Sävel ihmeellisin

kera hengityksesi soisi,

ja ma raukenisin kuin harppujen hyrskeeseen,

syvin siemauksin

ihos hehkua silmäni joisi,

ja sun hiuksesi puhkeis ruusuja tulvilleen.

Ja välkehtien

yön kaste laskeutuisi

suus valmuun, tuoreudessaan värisevään,

lemu poppelien

ja kielon ja syreenin uisi

sinun sieraimistasi ilmojen helinään.

Yhä oudoksuin

pyhän nuoruutes arvoitusta

unes kuulasta onnea nauttisi sydämein.

Käsin kohotetuin

suus anoisin siunausta

ja sun huultesi henkeä sauvaksi matkallein,

Niin unessa oon

koko yön sinun vuotees eessä –

kuvas hetkien äänettömyydessä selkenee,

kunis aurinkoon

minä tuijotan silmät veessä,

yli taivaan koska se siipensä aukaisee.

Lähde: Sarkia, Kaarlo 1929: Kahlittu: runoja. WSOY, Porvoo.