Unelma (1890)

Unelma. Kirjoittanut anonyymi

Näin unta, että kuoltuain

Mä nukuin tyynnä haudassain,

Kun haudan aukeevan mä luulin

Ja äänen korvissani kuulin:

”Vuossadat nukkunut jo oot,

Nyt kuolon sumut poistukoot,

Käy kulkemaan taas elon tiellä

Ja kansaasi sä etsi siellä.”

Mä nousin, lähdin kulkemaan

Ja hyvin tunsin oman maan:

Se nosnehelle nurmen alta

Viel’ entist’ tuntui kauniimmalta.

Mut kuinka kuljin etsien,

Kansaani löytänyt mä en:

Mun maassain vento vieras kansa

Iloiten nautti onneansa.

Se lauloi kielin vierahin:

”On Suomi maista ihanin.”

Mut murhe sydämeni täytti,

Ja vierahalta maani näytti

Ja silloin lausuin huoaten:

”Pois hautaani käyn jällehen.

Ken yksinään jäi kansastansa,

Hän asuu parhain haudassansa.”

Mut kun näin mielein vaikeroi,

Mun korvissani laulu soi:

Se lauloi kansast’ entisestä,

Sen taisteluista viimeisestä

Ja kertoi, kuink’ eest’ isänmaan

Se tyynnä kulki kuolemaan,

Ja kuinka vielä kuoltuansa

Jäi kaikumahan kunniansa

Jo laulu lakkas. Siitä sain

Niin oudon tunnon rintahain:

Mun mielen muuttui iloiseksi,

Mut itsein toivoin kuolleheksi.

Vihdoin lausuin miettien:

”Voin käydä hautaan jällehen.

Mun kansain kuoli kunnialla,

Nyt tyynnä nukun nurmen alla.”

(Amer. Suom.)

Lähde: Tampereen Sanomat 19.5.1890.