Unelma.

Kirjoittanut anonyymi


Näin unta, että kuoltuain
Mä nukuin tyynnä haudassain,
Kun haudan aukeevan mä luulin
Ja äänen korvissani kuulin:
”Vuossadat nukkunut jo oot,
Nyt kuolon sumut poistukoot,
Käy kulkemaan taas elon tiellä
Ja kansaasi sä etsi siellä.”
Mä nousin, lähdin kulkemaan
Ja hyvin tunsin oman maan:
Se nosnehelle nurmen alta
Viel’ entist’ tuntui kauniimmalta.
Mut kuinka kuljin etsien,
Kansaani löytänyt mä en:
Mun maassain vento vieras kansa
Iloiten nautti onneansa.
Se lauloi kielin vierahin:
”On Suomi maista ihanin.”
Mut murhe sydämeni täytti,
Ja vierahalta maani näytti
Ja silloin lausuin huoaten:
”Pois hautaani käyn jällehen.
Ken yksinään jäi kansastansa,
Hän asuu parhain haudassansa.”
Mut kun näin mielein vaikeroi,
Mun korvissani laulu soi:
Se lauloi kansast’ entisestä,
Sen taisteluista viimeisestä
Ja kertoi, kuink’ eest’ isänmaan
Se tyynnä kulki kuolemaan,
Ja kuinka vielä kuoltuansa
Jäi kaikumahan kunniansa
Jo laulu lakkas. Siitä sain
Niin oudon tunnon rintahain:
Mun mielen muuttui iloiseksi,
Mut itsein toivoin kuolleheksi.
Vihdoin lausuin miettien:
”Voin käydä hautaan jällehen.
Mun kansain kuoli kunnialla,
Nyt tyynnä nukun nurmen alla.”

(Amer. Suom.)


Lähde: Tampereen Sanomat 19.5.1890.